Kopernikus (1473-1543) ei ollut ensimmäinen henkilö, joka väitti maapallon kiertävän aurinkoa. Länsimaisessa sivilisaatiossa antiikin kreikkalaisen tähtitieteilijän Aristarkhos samoslaisen katsotaan yleensä olleen ensimmäinen henkilö, joka esitti aurinkokeskisen tähtitieteellisen hypoteesin maailmankaikkeudesta (aurinkokeskinen). Tuolloin kuitenkin Aristarchus ’ s heliocentrism sai vain vähän kannattajia ja 18 vuosisataa olisi sitten kulunut ennen renessanssin tähtitieteilijä Nicolaus Kopernikus tuotettu täysin ennustava matemaattinen malli, heliocentric järjestelmä.
antiikin ajat
Yajnavalkya (800-luku eaa.)
ennen Kreikan kulta-aikaa spekulaatiot siitä, että aurinko eikä Maa olisi ”pallojen keskipisteessä”, juontavat juurensa ainakin intialaisen filosofin Yajnavalkyan (800-luku eaa.) aikaan. Kuten Yajnavalkya kirjoitti pyhässä Hindutekstissä (Shatapatha Brahmana: 8.7.3.10):
”aurinko sitoo nämä maailmat-maan, planeetat, ilmakehän-itselleen langalla.”
tämä on ensimmäisiä kirjattuja viittauksia heliosentrismiin, mutta ajatuksen kannattajat olivat vähemmistössä ja Intia uskoi edelleen geosentriseen malliin, kunnes kaukoputki keksittiin 1600-luvulla.
Aristarkhos (310 eaa–230 eaa)
Aristarkhoksen päivinä aurinkokuntamme katsottiin olevan koko tunnettu kaikkeus, jossa maapallo oli sijoitettu sen keskipisteeseen ja muut planeetat ja kiinteät tähdet kiertävät maata päivittäin. Aristarkhoksen vallankumouksellisen uuden teorian mukaan sen keskus oli kuitenkin aurinko, ei Maa, kun taas Maa ja muut planeetat kiertivät aurinkoa ympyräliikkeessä,
valitettavasti Aristarkhoksen yksi antiikin ajoista säilynyt teos ei mainitse hänen aurinkokeskistä malliaan, joten hänen ajatuksiaan aiheesta on täytynyt koota sellaisten merkittävien henkilöiden kuin kreikkalaisen filosofin Sextus Empiricuksen (160-210 jKr.) ja kreikkalaisen elämäkerran kirjoittaja Plutarkhos (45-127 jKr. Kuten myös kreikkalainen matemaatikko Arkhimedes (287-212 eaa.) totesi kirjassaan ”The Sand Reckoner”:
”hänen hypoteesinsa ovat, että kiinteät tähdet ja aurinko pysyvät liikkumattomina, ja että Maa kiertää Aurinkoa ympyrän kehällä, aurinko makaa keskellä rataa.”
Aristarkhoksen heliosentrinen teoria vaikutti kuitenkin aistien kannalta intuitiiviselta ja sai vain vähän kannattajia filosofien, matemaatikkojen ja tiedemiesten keskuudessa. Itse asiassa ainoa nimeltä tunnettu tähtitieteilijä on Seleukos Seleukeialainen (190-150 eaa), joka syntyi noin neljä vuosikymmentä Aristarkhoksen kuoleman jälkeen.
– vastoin uskontoa
aurinkokunnan heliosentrisen mallin käsite kohtasi myös ankaraa vastarintaa uskonnon taholta, jonka mukaan Jumalan pääluomus ihminen asetettiin maailmankaikkeuden keskipisteeseen. Jopa jotkut Aristarkhoksen aikalaiset, kuten filosofi Cleanthes (330-230 eaa.), vastustivat Aristarkhosta siitä, että tämä vähensi auringon merkitystä asettamalla sen ”kiintotähtien”joukkoon. Aristarkhosta vastaan hyökättiin myös Anaksagoraan (497-428 eaa.) ajatusten esittämisestä. hän oli kaksi vuosisataa aiemmin väittänyt, että aurinko on tähti eikä Jumala.
– vastoin matematiikkaa
sillä välin tutkija Dercyllides tyrmäsi Aristarkhoksen olettamuksen maan liikkeestä Auringon ympäri ”olevan ristiriidassa matemaatikkojen teorioiden kanssa.”Avain hänen aurinkokeskisen teoriansa hylkäämiseen tieteellisin perustein oli se, että ei näyttänyt olevan mitään ilmeisiä merkkejä mistään havaittavasta parallaksista eli Tähtien asemien muuttumisesta maan kiertäessä auringon yhdeltä puolelta toiselle. Tätä pidettiin argumenttina heliocentrismia vastaan koko seuraavien vuosisatojen ajan. Todellisuudessa tähdet ovat niin kaukana, että mikä tahansa parallaksi on liian pieni, ettei sitä voi havaita. Näin ollen vasta vuonna 1838 Friedrich Bessel saavutti ensimmäiset onnistuneet mittaukset tähtien parallaksista heliometrillä tai taittavalla teleskoopilla, jossa oli kaksi linssiä, joilla pystyttiin mittaamaan kahden tähden kulmaerotus.
Platon, Aristoteles ja Ptolemaios
näin ollen sellaisten kreikkalaisten filosofien kuin Platonin (428-348 eaa.) ja Aristoteleen (384-322 eaa.) ehdottamasta aurinkokunnan geosentrisestä mallista, jossa maapallo on sen keskipisteessä, tuli taivaallisista tapahtumista hyväksytty versio. Vuonna 140 jKr geosentrinen malli oli sitten luetteloitu Ptolemaios (90-168 jKr) hänen mestariteos nimeltä ”Almagest”, joka sitten tuli vakiintunut usko länsimaissa seuraavan 14 vuosisadan.
renessanssi
Kopernikus (1473-1543)
Renessanssimatemaatikko ja tähtitieteilijä Nicolaus Kopernikus yritti elvyttää Aristrakhoksen aurinkokeskistä teoriaa, ja vuoteen 1532 mennessä hän oli periaatteessa saanut valmiiksi käsikirjoituksensa ”de revolutionibus orbium coelestium” (Taivaanpallojen kierroksista). Uraauurtavassa teoksessaan Kopernikus muotoili täysin ennustavan mallin maailmankaikkeudesta, jossa Maa on vain yksi Aurinkoa kiertävä planeetta, mutta pelko siitä, että kristillinen kirkko leimaisi hänet harhaoppiseksi, merkitsi sitä, että hän odotti kuolinvuoteelleen vuonna 1543 ennen kirjan julkaisemista.
tätä seurannutta kopernikaanista vallankumousta pidetään nyt modernin tähtitieteen käynnistäjänä, vaikka tuolloin katolinen kirkko hyllytti Kopernikuksen kirjan odottaen korjauksia ja yritti kiivaasti tukahduttaa kaikki hänen aurinkokeskiseen teoriaansa liittyvät argumentit. On kiinnostavaa, että kirkko kielsi de Revolutionibusin vasta 5. maaliskuuta 1616, ja vasta sen jälkeen, kun Galilei käytti kirjaa voimakkaasti tukiakseen omia aurinkokeskisiä ajatuksiaan.
Galileo Galilei (1564-1642)
seuraavalla vuosisadalla Galileo Galilei (1564-1642) käytti vasta keksittyä taittoteleskooppia laajentaakseen Kopernikuksen teoriaa, ja löydettyään Jupiterin neljä pääkuuta vuonna 1610, ensimmäiset satelliitit, jotka koskaan löydettiin kiertämästä toista planeettaa, hän havainnoi Venuksen vaiheet osoittaen siten, että itse asiassa juuri planeetat kiertävät Aurinkoa. Vuonna 1632 Galilei julkaisi kirjansa ”The Dialogue Concerning the Two Chief World Systems”, jossa hän vertasi kopernikaanista järjestelmää Ptolemaic-järjestelmään, mutta hänet tuomittiin myöhemmin ”grave suspicion of heresy” – tuomion perusteella, pakotettiin perumaan uskonkäsityksensä ja viettämään loppuelämänsä kotiarestissa.
Sir Isaac Newton (1643-1727)
Sir Isaac Newtonin keksittyä heijastavan teleskoopin vuonna 1688 kävi pian hyvin selväksi, ettei maa ollut aurinkokuntamme keskus. Lopullinen naulan arkkuun geocentrism sitten tuli sen jälkeen, kun Newton julkaisi hänen Principia Mathematica, jossa hän lopullisesti todistaa heliocentric malli ensimmäisen ehdottama Kopernikus.
Edmund Halley (1656-1742) käytti myöhemmin Newtonin yhtälöitä ennustaakseen komeetan paluun vuonna 1758 antaakseen lopullisen todisteen heliocentriselle teorialle.
jätän nyt teille kauniin tähtitieteen lainauksen Kopernikuksen”De revolutionibus orbium coelestium”, joka julkaistiin hänen kuolinvuoteellaan vuonna 1543, jossa todetaan:
” kaiken keskellä lepää aurinko. Sillä kuka sijoittaisi tämän hyvin kauniin temppelin lampun toiseen tai parempaan paikkaan kuin tämä, josta se voi valaista kaiken samanaikaisesti?”