jossain vaiheessa matkaani opin tärkeän läksyn: olipa sijaintisi mikä tahansa, voit joko olla rauhassa tai olla ahdistunut.
muistan täriseväni teltassa Zimbabwessa, oloni oli kurja mutta silti seikkailusta innoissaan. Olin omillani uudessa maailmankolkassa ja tunsin olevani valloittava (joskin kylmä) soturi.
metrolla kulkeminen Kairossa vuoden kuumimpaan aikaan oli hämmentävää ja hieman pelottavaa, mutta tunsin ylpeyden ryöpyn suunnistaessani onnistuneesti pyramideille. Pieniä voittoja!
muina aikoina muistan järkyttyneeni vähäpätöisistä asioista, ahdistuneeni ilman todellista syytä, kaikki tutkiessani kauniita saaria tai yöpyessäni kivoissa hotelleissa. Minulla ei ollut mitään murehdittavaa, mutta silti tunsin itseni levottomaksi.
huomasin, että joskus ahdistukseni otti jotenkin vallan ja esti minua tekemästä hyviä päätöksiä. En pystynyt rentoutumaan edes paratiisissa.
lopulta sain tietää, että suuri osa ajasta olin ahdistunut, olosuhteillani ja sijainnillani oli hyvin vähän tekemistä asian kanssa. Vaikka tuntuisi oudolta, voisin päättää sanoa itselleni, että kaikki tulee olemaan hyvin.
kun on kyse matkustusongelmista, useimmilla asioilla on taipumus selvitä itsestään. Jos unohdat pakata jotain, voit yleensä ostaa sen matkan varrella.
yleensä kannattaa varmistaa, ettei passi unohdu—mutta vaikka unohtaisikin, senkin voi usein selvittää.
jos lento jää väliin, niin NO, on muitakin lentoja.
kun arvioit päätöstä ja tunnet olosi epävarmaksi, joskus on hyödyllistä kysyä itseltäsi: ”Mikä on pahinta, mitä voi tapahtua?”
ahdistun ja hermostun edelleen, mutta en enää samoista asioista. Se on edistystä.
Entä sinä-Oletko huolissasi? Tapahtuuko pahin mahdollinen skenaario?
Kuva: Fabrizio