runoilija toivoo, että nykymaailma muuttuisi jälleen viattomaksi ja lapsenomaiseksi. Hän toivoo myös, että voisi olla jälleen yhtä luonnollinen, rehellinen ja viaton kuin lapsena.
Olipa kerran, poika,
he nauroivat ennen sydämellään
ja nauroivat silmillään:
, mutta nyt he nauravat vain hampaillaan,
kun heidän jääpalakylmät silmänsä
etsivät varjoni takaa.
oli aika todellakin
heillä oli tapana kätellä sydämellään:
mutta se on mennyttä, poika.
nyt he kättelevät ilman sydämiä:
kun taas heidän vasen kätensä etsivät
minun tyhjiä taskujani.
”Feel at home”! ’Come again’:
they say, and when I come
again and feel
at home, once, twice,
there will be no thrice –
for then I find doors shut on me.
joten olen oppinut paljon, poika.
I have learned to wear many faces
like dresses – homeface,
officeface, streetface, hostface,
cocktailface, kaikkine mukautuvine hymyineen
like a fixed portrait smile.
ja olen oppinut myös
nauramaan vain hampaillani
ja kättelemään ilman sydäntäni.
olen myös oppinut sanomaan ”Goodbye”,
kun tarkoitan ”Good-riddance”;
sanomaan ”Glad to meet you”,
olematta iloinen; ja sanomaan ” It ’s been
nice talking to you”, oltuani tylsistynyt.
mutta usko minua, poika.
I want to be what I used to be
when I was like you. Haluan
unohtaa kaikki nämä mykistävät asiat.
ennen kaikkea haluan opetella uudelleen
miten nauraa, sillä nauruni peilissä
näyttää vain hampaani kuin käärmeen paljaat torahampaat !
so show me, son,
how to laugh; show me how
I used to laugh and smile
once upon a time when I was like you.
selitys
runoilija kertoo pojalleen ihmisten käyttäytymisestä menneisyydessä ja nykyisyydessä, vanhoina aikoina ja nykymaailmassa. Hän muistaa ajan, jolloin ihmisillä oli todellisia tunteita toisiaan kohtaan. He nauroivat sydämestään ja tapasivat toisensa aidoin tuntein.
mutta nykyään nykyisessä, kiireisessä maailmassa ihmiset usein tervehtivät toisiaan ilman minkäänlaista lämpöä kättelyssä. He tervehtivät toisiaan hymyllä tai naurulla, joka ei tavoita heidän silmiään eikä lämmitä heidän sydäntään. Kun he sanovat ’Tule uudelleen’ vieraalle, he eivät oikeastaan tarkoita sitä, he sanovat sen vain ollakseen kohteliaita.
runoilijan mukaan ihmiset ovat nykyään usein kiinnostuneita tapaamaan ihmisiä vain, jos he ovat rikkaita, vaikutusvaltaisia, menestyneitä tai kuuluisia, eivätkä arvosta tai kunnioita niitä, joilla ei ole varallisuutta tai asemaa.
runoilija kertoo käyttäytyvänsä toimistossa hyvin eri tavalla kuin juhlissa tai kadulla. Ja mikään näistä erilaisista kasvoista, joita hän laittaa, ei ole hänen luonnollinen itsensä tai hänen todelliset kasvonsa. Hän kertoo oppineensa sanomaan myös asioita, joita ei oikeasti tarkoita, koska ne ovat oikeita asioita siinä tilanteessa.
runoilijalla on syvä halu palata lapsuuden viattomuuteen. Hän on tyytymätön omaan muuttuneeseen itseensä. Hän uskoo, että hänen poikansa aito nauru voi opettaa häntä ilmaisemaan tunteitaan rehellisesti. Hän haluaa opetella uudelleen, miten käyttäytyä luonnollisella tavalla. Hän haluaa päästä eroon käytöksensä valheellisuudesta, joka tekee hänen naurunsa epämiellyttäväksi, koska hän nauraa huulillaan ja hampaillaan eikä silmillään ja sydämellään.
Yhteenveto
Gabriel Okaran kirjoittama runo ”Olipa kerran” vertaa entisaikojen ihmisten käyttäytymistä nykykansan käyttäytymiseen. Ennen vanhaan ihmiset olivat aitoja. Heidän sanoissaan tai teoissaan ei ollut ulkokultaisuutta. He sanoivat Mitä tarkoittivat, ilman diplomatiaa. Nykyihmisen käytöstä taas on vaikea ymmärtää, koska hän laittaa monet kasvot ja sanoo asioita, joita hän ei tarkoita.
rehellisen puheen tavoin myös vieraanvaraisuudesta on tullut menneisyyttä. Vieraan tai Vieraan saapuminen näyttää olevan tunkeilua kukkarolle ja yksityisyydelle. Runon loppuosassa runoilija antaa myös vastakkaisen kuvan lasten ja teennäisten ja ovelien aikuisten yksinkertaisuudesta ja viattomuudesta.
runoilijaa harmittaa syvästi nykyihmisen käytös. Hän kaipaa lapsen viattomuutta ja palaa myös ihmisen aikaisempaan käyttäytymiseen ennen lännen materialismin vaikutusta.