molemmissa versioissa käytetään erillisiä vanhan ja Uuden testamentin käsikirjoituksia.
voisi sanoa, että NIV käyttää toisinaan ”vanhempaa” Vanhan testamentin käsikirjoitusta lykkäämällä Septuagintaa tai Kuolleenmeren kääröjä (kuten alla selitetään), mutta en ole varma, onko tällä merkitystä. Huhujen mukaan myös Kuningas Jaakon kääntäjät ovat saattaneet tehdä samoin, vaikka kuninkaan käyttöön ottamat käännössäännöt olisivat kieltäneet sen (KS.esim. Adam Nicholson, The Making of the King James Bible).
Uuden testamentin tapauksessa kuningas Jaakon toimittajat näyttivät tutustuneen yhteen vuoden 1598 käsikirjoituskokoelmaan, NIV, joka nojaa niin sanottuun ”kriittiseen tekstiin”, luultavasti sisällytti käännökseensä joitakin ”vanhempia” käsikirjoituksia. On kuitenkin hyvin vaikea arvioida, onko taustalla oleva teksti vanhempaa vai uudempaa kuin käsikirjoitus. Uudemmassa käsikirjoituksessa saattaa itse asiassa olla kopio muunnelmasta,joka oli esimerkiksi jotenkin kadonnut.
arkaaisen englannin kielen osalta jotkut pitävät Kuningas Jaakon käännöstä parempana, koska siinä säilytetään yksikössä ja monikossa ero, joka on nyt kadonnut englannin kielestä, mutta esiintyy taustalla olevassa Kreikassa.
esimerkiksi Meksikon kielessä käytetään sanaa ”tu” sinulle, Jos puhut yhdelle henkilölle, ja ”Ustedes”, jos puhut ryhmälle. Tämä erottelu on kadonnut nyky-Englannissa (paitsi ehkä Texasissa, jossa ”y ’ all” käytetään), mutta se oli läsnä Jakobian Englanti (eli ”thou” sinulle yksikössä, ”ye” sinulle monikossa. Tästä keskustellaan täällä.
yritän esittää Käsikirjoitusten suurimmat erot alla.
Vanha testamentti
NIV
vuoden 2011 uudessa kansainvälisessä versiossa esitetty Johdanto:
Vanhassa testamentissa on käytetty koko ajan tavanomaista heprealaista tekstiä, Masoreettista tekstiä sellaisena kuin se on julkaistu Biblia Hebraican uusimmassa painoksessa. Masoreettisessa Tekstiperinteessä on marginaalimerkintöjä, jotka tarjoavat muunnoslukuja. Näitä on joskus noudatettu itse tekstin sijaan. Koska tällaiset tapaukset liittyvät masoreettiseen perinteeseen kuuluviin variantteihin, niitä ei ole merkitty tekstimuotoisiin muistiinpanoihin. Muutamissa tapauksissa konsonantin perustekstin sanat on jaettu eri tavalla kuin masoreettisessa tekstissä. Tällaiset tapaukset mainitaan yleensä tekstimuodossa olevissa alaviitteissä. Kuolleenmeren Kirjakääröt sisältävät raamatunkohtia, jotka edustavat heprealaisen tekstin välittämisen varhaisempaa vaihetta. Heiltä on kysytty neuvoa, samoin kuin Samarialaiselta Pentateukilta ja muinaisilta kirjuriperinteiltä tarkoituksellisista tekstimuutoksista. Kääntäjät tutkivat myös tärkeämpiä varhaisia käännöksiä-kreikkalaista Septuagintaa, Aquilaa, Symmakhosta ja Theodotionia, latinalaista Vulgataa, syyrialaista Peshittaa, aramealaista Targumia ja Psalmien osalta Hieronymuksen Juxta Hebraicaa. Näiden käännösten, Kuolleenmeren Kirjakääröjen ja kirjuriperinteiden lukemisia seurattiin silloin tällöin silloin, kun masoreettinen teksti tuntui epäilyttävältä ja kun hyväksytyt tekstikritiikin periaatteet osoittivat, että yksi tai useampi näistä tekstitodistajista näytti antavan oikean luettavan. Joissakin harvoissa tapauksissa komitea on jäljitellyt heprealaista tekstiä, jossa se näyttää turmeltuneen vielä varhaisemmassa vaiheessa. Nämä poikkeamat Masoreettisesta tekstistä on merkitty myös tekstimuotoisiin alaviitteisiin. Joskus masoreettisessa tekstissä esiintyvät vokaalimerkit (jotka ovat myöhemmin lisäyksiä peruskonsonanttitekstiin) eivät komitean arvion mukaan edustaneet oikeita vokaaleja alkutekstille. Niinpä joihinkin sanoihin on luettu eri vokaalijoukko. Näitä tapauksia ei yleensä mainita alaviitteissä.
NIV Vanhassa testamentissa jätetään pois niin sanotut Deuterokanoniset kirjat, jotka sisältyivät Kuningas Jaakon käännökseen sekä muihin Latinalaiseen Vulgataan (eli Douay-Rheimsiin) ja Septuagintaan (esimerkiksi Sir L. C. L. Brentonin vuoden 1851 suomennokseen) perustuviin käännöksiin.
KJV
alkuperäinen vuoden 1611 Kuningas Jaakon käännös ja sitä seuranneiden vuosisatojen aikana Oxfordin ja Cambridgen julkaisemat myöhemmät päivitykset sisälsivät Deuterokanoniset kirjat, jotka kirjoitettiin arameaksi ja kreikaksi. En ole koskaan nähnyt mitään, mistä käsikirjoituksista kääntäjät olisivat kysyneet. Tietääkseni vain Cambridge jatkaa Kuningas Jaakon käännöksen julkaisemista Deuterokanonisten kirjojen kanssa.
taustalla olevan heprealaisen tekstin oletetaan olevan espanjalaista alkuperää olevan tunisialaisen juutalaisen ja myöhemmin Kristityn käännynnäisen Jacob ben Hayyim ben Isaac Ibn Abonijan kokoama versio Masoreettisesta tekstistä, jonka Daniel Bomberg julkaisi Venetsiassa vuoden 1525 tienoilla (Introduction to the Rabbinic Bible, tr. Christian Ginsburg, s. 2-7.
Uusi testamentti
NIV
jälleen vuoden 2011 NIV: n johdannon mukaan:
Uuden testamentin kääntämisessä käytetty kreikankielinen teksti on eklektinen, joka perustuu Nestle-Ahvenanmaan/Yhtyneiden Raamattuseurojen kreikankielisen Uuden testamentin uusimpiin painoksiin. Komitea on tehnyt valintansa muunnelmalukujen joukossa laajalti hyväksyttyjen Uuden testamentin tekstikritiikin periaatteiden mukaisesti. Alaviitteissä kiinnitetään huomiota paikkoihin, joissa on edelleen epävarmuutta.
kreikankielinen Uusi testamentti, johon kirjoittajat viittaavat, on satojen eri kreikkalaisten Käsikirjoitusten kokoelma. Editorit arvostelivat pääpiirteissään kaikki kunkin säkeistön käytettävissä olevat variantit ja tekivät päätöksen siitä, mikä tietty muunnelmalukutapa valitaan. Bruce Metzger on julkaissut erikseen Tekstikommentin, jossa kerrotaan jokaisesta tehdystä päätöksestä. Tuloksena olevaa tekstiä kutsutaan joskus ”kriittiseksi tekstiksi”.
KJV
Dr. Maurice Robinson väittää vuonna 1550 ilmestyneen Tapanin Textus Receptuksen nykyaikaisen painoksen johdannossa, että tuon ajan tienoilla on itse asiassa julkaistu useita säilyneitä kreikkalaisia tekstejä, jotka on nimetty samalla tavalla. Hän kirjoittaa:
Stephens 1550-painos niin sanotusta” Textus Receptuksesta ” (vastaanotettu teksti) heijastaa yleistä yksimielisyyttä muiden varhaisten painettujen kreikkalaisten tekstien kanssa, joita myös (virheellisesti) kutsutaan tällä nimellä. Näitä ovat esimerkiksi Erasmus 1516: N, Beza 1598: n ja (ainoa varsinaisesti ”Textus Receptus”) Elzevir 1633: n painokset. Berry toteaa aivan oikein, että” pääasiassa ne ovat yksi ja sama; ja niistä voidaan käyttää nimitystä Textus Receptus ” (Berry, S.ii).
kaikki nämä varhaiset painetut kreikankieliset uudet testamentit rinnastavat läheisesti vuoden 1611 englanninkielisen auktorisoidun (eli kuningas Jaakon) käännöksen tekstin, koska tämä käännös perustui läheisesti Beza 1598: aan, joka erosi vain vähän ”Textus Receptuksen” edeltäjistä. Nämä varhaiset kreikkalaiset ” TR ” – painokset heijastavat yleensä (mutta eivät täysin)” bysanttilaista tekstimuotoa”, jota muuten kutsutaan” enemmistöksi ”tai” perinteiseksi ” tekstiksi, joka oli vallitsevana koko sen ajan, kun kreikkalaisia Uuden testamentin käsikirjoituksia kopioitiin käsin.
Dr. Robinson selittää myös kriittisen tekstin (esim. NIV) ja Textus Receptuksen (KJV):
käyttäjän tulee huomioida, että Stephens 1550 TR-painos ei ole yhtäpitävä Yhtyneiden Raamattuseurojen tai Nestlen eri painosten kaltaisten nykyaikaisten kriittisten painosten kanssa. Nämä painokset noudattavat pääosin ”Aleksandrialaista” kreikkalaista tekstiä, toisin kuin bysanttilainen Tekstimuoto, joka yleensä on kaikkien TR-painosten taustalla. Huomaa kuitenkin, että 85% kaikista kreikkalaisen Uuden testamentin laitoksista on identtisiä.
hän huomauttaa myös, että Thomas Nelsonin julkaisemassa uudessa Kuningas Jaakon käännöksessä (NKJV) alaviitteissä on säkeitä, joissa CT-ja TR-muunnokset eroavat toisistaan.