vuonna 1526 afrikkalaiset orjat ja intiaanit yhdistyivät vapauttaakseen Pohjois-Amerikan orjuudesta ensimmäistä kertaa. Tuona vuonna samoista afrikkalaisista tuli ensimmäiset pysyvät uudisasukkaat tälle maalle, jota myöhemmin kutsuttiin Amerikan yhdysvalloiksi, lähes sata vuotta ennen Jamestownia.
vuonna 1521 varakas espanjalainen sokerinviljelijä Lucas Vazquez de Ayllón nykyisestä Santo Domingosta (DR) lähetti Francisco Gordillon ja hänen serkkunsa, orjanmetsästäjä Pedro de Quejon tutkimaan Amerikan mannerta. He laskeutuivat paikkaan, jota luultiin Pee Dee-joen suuksi Etelä-Carolinassa. Tutkimusmatkan sijaan Pedro de Quejo vangitsi 70 intiaania myytäväksi orjiksi Santo Domingossa. Niinpä Euroopan määräämän orjuuden virallinen alku Yhdysvalloissa (jota nyt kutsumme) alkoi rauhanomaisten intiaanien vangitsemisella vuonna 1521.
vuonna 1523 Ayllón sai Espanjan kuninkaalta Kaarle V: ltä patentin mantereen tutkimiseen ja asuttamiseen. Quejon väkivaltainen alku ei lannistanut ayllónia, ja vuonna 1525 hän lähetti jälleen orjasiepparin tekemään rauhan alkuasukkaiden kanssa. Uskotaan, että Quejo tutki niinkin pohjoisessa kuin Delawarenlahdella ja ”hankki” miehiä useilta alueilta palatakseen Espanjaan tai perusti siirtokuntia oppiakseen espanjan kielen ja tullakseen käytetyiksi tulkkeina.
ensimmäinen yritys asutukseen — ja orjuuteen-mantereella alkaisi huonosti. Heinäkuussa 1526 Lucas Vazquez de Ayllón purjehti Santo Domingosta Etelä-Carolinaan mukanaan kolme laivaa, joissa oli 500 espanjalaista uudisasukasta, 100 hevosta ja 100 afrikkalaista orjaa. He nousivat maihin lähellä nykyistä Georgetownia Etelä-Carolinassa 29. syyskuuta 1526. Yläjuoksulle suunnatessaan he menettivät heti yhden laivan, ja intiaanit, joita he käyttivät tulkkeina, pakenivat lähes välittömästi maihin saavuttuaan. Matkustettuaan veneellä ja maalla useita päiviä he tulivat Pee Dee-joen suulle ja perustivat San Miguel de Guadalpen siirtokunnan 8. lokakuuta 1526.
asutusta lähellä olleet intiaanit pakenivat alueelta tai suhtautuivat siihen avoimesti vihamielisesti. Vaikka kalaa ja riistaa oli runsaasti, nälänhätä ja tautiepidemiat vaivasivat uudisasukkaita. Kymmenen päivän kuluttua, 18. lokakuuta, Ayllón kuoli, jättäen veljenpoikansa Johan Ramirezin johtoon. Espanjalaiset riitelivät keskenään. Marraskuussa orjuutetut afrikkalaiset nousivat kapinaan naapurimaan intiaanien avustuksella. He sytyttivät siirtokuntien asumukset tuleen, hylkäsivät asutuksen ja sulautuivat ympäröiviin intiaaniheimoihin. Espanjalaisten siirtomaaisäntien rippeet palautettiin Santo Domingoon. Ayllón, joka oli maksanut koko retken omasta pussistaan, jätti perheensä köyhyyteen.
joten jo vuonna 1526 intiaanit ja afrikkalaiset käytännössä lakkauttivat orjuuden, ja olivat ensimmäiset varsinaiset uudisasukkaat siitä, mikä tuli Yhdysvalloista, olivat itse asiassa afrikkalaista syntyperää.
britit yrittivät myös asuttaa mannerta ennen Jamestownin perustamista vuonna 1607. Sir Walter Raleigh perusti roanoken siirtokunnan vuonna 1585 Britannian kuningatar Elisabetin taloudellisella tuella ja luvalla. Roanoken historia on hyvin dokumentoitu. Kun Raleigh palasi paikalle kahden vuoden poissaolon jälkeen, uudisasukkaista ei löytynyt jälkeäkään. Huhuja piisaa, mutta mahdollisuuksia oli vain kaksi: ne joko assimiloitiin tai tuhottiin lähellä asuvien intiaaniheimojen toimesta.
Sir Walter Raleigh ’ lla oli toinen käsi varmistaa, että mustat olivat mantereen varhaisimpia pysyviä uudisasukkaita. Raleigh oli orjakauppias, joka kuljetti laivalasteittain orjuutettuja afrikkalaisia myytäväksi Karibialla ja Brasiliassa. Kuningatar Elisabet antoi hänelle luvan Pohjois-Amerikan asuttamiseen ja antoi hänelle Tussin merirosvouden harjoittamiseen Espanjaa vastaan (joka oli tuolloin sodassa brittejä vastaan). Raleigh jahtasi ja vangitsi espanjalaisia kaljuunoita Amerikoista varastetuilla aarteilla. Kun Raleigh ’n Laivat kuljettivat orjia kauppaan ja törmäsivät espanjalaisiin aluksiin, joiden kultaa hän saattoi tavoitella, Raleigh’ n ”maroon” hänen orjalastinsa pitkin mantereen itärannikkoa. Brittien ahneus toi siis vielä enemmän afrikkalaisia uuteen maahan, kauan ennen kuin he saapuivat orjina vuonna 1619.
nuo niin sanotut maroonit ovat osa Amerikan salattua historiaa. Vuosien 1500 ja 1859 välillä yli 500 raportoitiin kapinoineen orjalaivoilla. Samalla ajanjaksolla orjalaivoja ei koskaan laskettu olleen ainakaan tuhatviisisataa. Ei ole epäilystäkään siitä, että afrikkalaiset, jotka onnistuivat valtaamaan orjalaivoja, pakottivat usein Laivat rantaan, tappoivat miehistöt ja polttivat laivan ennen katoamistaan Yhdysvaltain ja Amerikan sisäosiin. Marooneilla oli edessään sama onni kuin roanoken uudisasukkailla: heidät sulautettiin intiaaniheimoihin tai heidät tuhottiin.
mustien näkökulmasta afroamerikkalaisia esi-isiämme oli täällä satoja-ehkä jopa tuhansia-lähes sata vuotta ennen vuotta 1619 tai Jamestownia. Lisäksi nämä Jamestownia edeltäneet asukkaat olivat vapaita. Näyttää siis siltä, että vuoden 1619 merkitseminen joksikin muuksi kuin Englannin lain alaisen Anglo-orjuuden alkamiseksi siinä, mistä tulisi USA, esittää historian tietyn linssin läpi. Vuoden 1619 muistojuhla sopii jälleen värillisille ihmisille — sekä intiaaneille että afrikkalaisille — tuttuun alistamisen kertomukseen. Mutta mustien ja intiaanien näkökulmasta meidän pitäisi olla ylpeitä vuodesta 1526, jolloin liityimme yhteen päästäksemme eroon maanosasta ensimmäistä kertaa.
Nick Douglas on kirjoittanut teoksen ”Finding Octave”: The Untold Story of Two Creole Families and Slavery in Louisiana and Reclaiming Black History: Finding Admirable esivanhemmat, a Wealth of Heroism and characters that Shatter Defeatist cliches.