lopulta elämäni ylpein hetki koettiin-7. toukokuuta 2013 kello 5.43-kun Roman James astui maailmaan. Olin ylpeä, koska toin elämän maailmaan, mutta olin myös ylpeä, koska tein jotain, mitä niin monet ihmiset kertoivat minulle (tai antoivat ymmärtää), mitä en voinut tehdä: synnytin luonnollisesti.
jo ennen kuin tulimme raskaaksi, Matthew & aloin tutkia synnytysvaihtoehtoja. Päätimme jo varhain, että haluaisimme mieluiten luonnollisen synnytyksen ilman väliintuloa. Olimme tietysti hyvin realistisia sen suhteen, että ”kun teet suunnitelman, Jumala nauraa” ja että mitä tahansa voi tapahtua ja niin edelleen. Aina kun sanoin, että haluaisin luonnollisen synnytyksen, lisäsin myös, että mitä tahansa voi tapahtua ja loppujen lopuksi tärkeintä olisi terve, onnellinen Mamma & vauva. Kuitenkin koko raskauden ajan ihmiset halusivat sataa paraatini päälle! Monet ihmiset kirjaimellisesti nauroivat päin naamaa, kun sanoin, että haluan luonnollisen synnytyksen. Yleisin vastaus, jonka kuulin, oli hyvin äreä — Oh, sanot että nyt, mutta odota… en ole varma, miksi niin monet ihmiset (enimmäkseen naiset, muuten, molemmat äidit & ei-äidit) pitivät tarpeellisena pilkata minua ja epäillä minua tällä tavalla. Se oli loukkaavaa. En yleensä ota yhteen, joten en ampunut takaisin. Vastaisin aina kiltisti, kyllä, olet oikeassa. Vain aika näyttää. Ei näitä oikein voi suunnitella.
mutta sitten tuli päivä & kipu tuli & I.FLIPPING.DID.IT!
työnsin niin kovaa, että sisälmykseni kirjaimellisesti pullahtivat ulos. Työnsin niin kovaa, että kasvojeni verisuonet puhkesivat. Kyllä, revin oleellisesti & huusin ihan helvetisti. MUTTA TEIN SEN SILTI. Jos tunnet minut, tiedät, etten voi kerskua, – vaan kaikille niille, jotka eivät uskoneet, että voisin… Hah! Tämä on ensimmäinen kerta, kun sanon tämän julkisesti. En ole koskaan sanonut tätä yksityisesti. Se on tärkeää. Älä epäile ihmisiä. Jokainen on vahvempi kuin osasimme kuvitellakaan.
* * *