”tiedän pankin, jossa villit timjami puhaltaa,/missä oksanlinnut ja nyökyttelevä orvokki kasvaa,/aivan yli-katoksen mehevällä puubiinillä,/suloisilla myskiruusuilla ja eglantiinilla.”

A Midsummer Night ’s Dream

Act Two, Part Three

By Dennis Abrams

————-

Harold Bloomista:

” epäilemättä Shakespeare muisti, että Edmund Spenserin the Faerie Queene Oberon oli glorianan hyväntahtoinen isä, joka Spenserin suuren eepoksen allegoriassa edusti itse kuningatar Elisabetia. Tutkijat pitävät todennäköisenä, että Elisabet oli läsnä unen ensiesityksessä, jossa välttämättä hän olisi ollut kunniavieraana häissä. A Midsummer Night ’s Dream, lost Love’ s Labour, The Tempest, and Henrik VIII, abounds in praseantry. Tämä osa unelma on ihanan analysoitu C. L. Barberin Shakespearen juhla komedia, ja on vähän tekemistä minun ensisijainen painopiste Shakespearen keksintö luonne ja persoonallisuus. Aristokraattisena viihteenä Uni antaa suhteellisen vähän energiaansa tehdessään Theseuksesta ja Hippolytasta, Oberonista ja Titaniasta sekä neljästä metsään eksyneestä nuoresta rakastavaisesta omalaatuisia ja erillisiä persoonia. Bottas ja uncanny Puck ovat päähenkilöitä, ja heidät kuvataan yksityiskohtaisesti. Kaikki muut-jopa muut värikkäät mekaniikat-alistetaan vertauskuvalliselle laadulle, jota mahtailu yleensä vaatii. Shakespeare näyttää kuitenkin katsoneen näytelmän alkutapahtumaa pidemmälle sen muuhun tehtävään julkiselle näyttämölle, ja siinä on pieniä, joskus hyvin hienovaraisia luonnehdinnan piirteitä, jotka ylittävät aristokraattisen epitalamiumin tehtävän. Hermialla on huomattavasti enemmän persoonaa kuin Helenalla, kun taas Lysander ja Demetrius ovat keskenään vaihdettavissa, Shakespearelaista ironiaa, joka viittaa nuoren rakkauden mielivaltaisuuteen kaikkien muiden paitsi rakastajan näkökulmasta. Mutta sitten kaikki rakkaus on ironinen unessa: Vaikka Hippolyta on ilmeisesti eronnut, hän on vangittu morsian, osittain kesytetty amatsoni, kun taas Oberon ja Titania ovat niin tottuneita molemminpuoliseen seksuaaliseen pettämiseen, että heidän todellinen välirikkonsa ei liity intohimoon vaan siihen, kuka on vastuussa vaihdokkaasta ihmislapsesta, pienestä pojasta, joka on tällä hetkellä Titanian hoivissa. Vaikka unen suuruus alkaa ja päättyy bottomiin, joka tekee ensiesiintymisensä näytelmän toisessa kohtauksessa, ja Puckiin, joka aloittaa II näytöksen, meitä ei kuljeta tässä draamassa ainutlaatuinen ylevä kieli, ennen kuin Oberon ja Titania kohtaavat toisensa.

Oberon:

Ill met by moonlight, proud Titania.

Titania:

mitä, mustasukkainen Oberon? Keijut, skip siis; olen forsworn hänen sänky ja yritys.

Oberon:

Tarry, rash wanton; am not I thy lord?

Titania:

Then I must be thy lady; but I know

When you has stol ’ n away from fairy land,

And in the shape of Corin, sat all day

Playing on pipes of corn, and versing love

To amorous Phillida. Miksi olet täällä,

tullut Intian kaukaisimmasta portaasta,

mutta että, forsooth, pomppiva Amazon,

buskin ’ d mistress and your warrior love,

Theseukseen täytyy vihkiä, ja sinä tulet

antamaan heille iloa ja vaurautta?

Oberon:

How canst though, for shame, Titania,

Glance at my credit with Hippolyta,

Knowing I know thy love to Theseus?

et sä häntä vienyt läpi kimmeltävän yön

Perigounasta, jonka hän hurmasi;

ja saada hänet fair Aeglesin kanssa murtamaan uskonsa,

Ariadnen ja Antiopan kanssa?

Plutarkhoksen teoksessa Theseuksen elämä, jonka Shakespeare luki Sir Thomas Northin käännöksessä, Theseuksen ansioksi luetaan monet ”hurmiot”, jotka Oberon tässä iloisesti erittelee.Oberon antaa Titanialle bawdin roolin, joka ohjaa ateenalaisen sankarin valloituksilleen, epäilemättä myös itsensä. Vaikka Titania sanookin, että’ nämä ovat mustasukkaisuuden väärennöksiä’, ne ovat aivan yhtä vakuuttavia kuin hänen näkynsä Oberonista’ versing love/To amorous Phillida ’ja nauttimassa’ pomppivasta Amazonista ’ Hippolytasta. Unen Theseus näyttää vetäytyneen naisellisuudestaan järkiperäiseen kunnioitettavuuteen ja siihen liittyvään moraaliseen tylyyteen. Hippolyta, vaikka feministikriitikot puolustavat häntä uhrina, ei osoita juurikaan vastenmielisyyttä miekalla kosiskeltavaksi joutumista kohtaan ja näyttää tyytyvän vähenemään ateenalaiseen kotielämään Oberonin kanssa tekemiensä urotöiden jälkeen, vaikka hän säilyttääkin oman visionsa, kuten tullaan näkemään. Titania jatkaa upeasti kertomalla, että epäsopu hänen ja Oberonin välillä on katastrofi sekä luonnolliselle että ihmismaailmalle:

nämä ovat mustasukkaisuuden väärennöksiä:

ja koskaan, keskikesän kevään jälkeen,

kohtasimme kukkulalla, Dalessa, metsässä tai simassa,

kivetyn lähteen, tai rushyn puron,

tai rantautuneessa meren margentissa,

tanssimaan ringlettejämme viheltävään tuuleen,

but with thy brawls you hast disturb ’ d our sport.

siksi tuulet, putkistot meille turhaan,

kuin kostossa ovat imaisseet merestä

tarttuvia sumuja, jotka maahan kaatuessaan

jokainen peltojoki on tehnyt niin ylpeäksi

, että ne ovat ylittäneet maanosansa.

härkä siis karisti ikeensä turhaan,

kyntäjä menetti hikensä, ja vihreä maissi

mätäni ennen kuin nuoruutensa saavutti parran;

pelto seisoo tyhjänä hukkuneella pellolla,

ja variksia lihotetaan murrion parven kanssa;

yhdeksän miehen morris on täynnä mutaa,

ja villivihreän Viehättävät sokkelot

kulutuspinnan puutteessa ovat erottamattomia.

ihmiskuolevaiset haluavat talvisen ilonsa.

siksi Kuu, tulvien kotiopettajatar,

kalpea vihassaan pesee kaiken ilman,

että reumasairauksia on runsaasti:

ja tämän epäyhtenäisyyden kautta näemme

vuodenajat; kähäräkorento

laskee karmiininpunaisen ruusun tuoreeseen syliin,

ja vanhan Hiemeksen ohueen ja jäiseen latvukseen

suloisten kesäsilmujen ordorinen kappeli

on, kuten mock’ ryssä, asetettu. Kevät, kesä,

hyytävä syksy, vihainen talvi muutos

niiden vettynyt elämä, ja mazed maailma

niiden kasvu ei nyt tiedä, mikä on mikä;

ja tämä sama pahuuden jälkeläinen tulee

meidän väittelystämme, eripurastamme.

olemme heidän vanhempansa ja alkuperäisiä.

yksikään Shakespearen aikaisempi runous ei saavuttanut tätä poikkeuksellista laatua; hän löytää täältä yhden monista autenttisista äänistään, luonnollisen valituksenäänen paean. Valta unessa on pikemminkin taianomaista kuin poliittista, Theseus on tietämätön antaessaan vallan isälliselle eli maskuliiniselle seksuaalisuudelle. Iagon, Thersiläisten ja Edmundin materialistisen metafysiikan nykyiset perijämme näkevät Oberonin vain yhtenä miehisen auktoriteetin väitteenä, mutta heidän on pohdittava Titanian valittamista. Oberon on kikkailua parempi, sillä hän hallitsee kiekkoa ja saa Titanian takaisin siihen, mitä hän pitää omana sovinnaisuutenaan. Mutta onko se miehen ylivallan vahvistamista vai jotain paljon hienovaraisempaa? Keijukuningattaren ja kuninkaan välinen kiistakysymys on huoltajuuskiista: ”anelen vain pientä vaihdokkipoikaa/olla kätyrini” – eli Oberonin kunniasivu hovissaan. Monien kriitikoiden vaatiman rajattoman hekumoinnin sijaan en näe Oberonin päähänpistossa muuta kuin viattoman väitteen suvereenisuudesta tai Titanian liikuttavassa ja kauniissa kieltäytymisessä luovuttamasta lasta:

Aseta sydämesi lepoon:

satumaa ei osta minun lastani.

hänen äitinsä oli veljeskuntani vot ’ress,

and in the spiced Indian air by night

Full often Hat she gossiped by my side,

And sat with me on Neptunus’ s yellow sands,

Marking th ’ embarked traders on the flood,

When we ovat nauraneet nähdäkseen purjeiden tulevan raskaaksi

ja kasvavan isovatsaisina hurjan tuulen kanssa,

jota hän nätein ja uivin askelin

jälkeen, hänen kohtunsa sitten rikkaana nuoren aseenkantajani kanssa,

matkisi, ja purjehtisi maalle

noutamaan minut pikkujuttuja, ja palaisi jälleen

kuin matkalta, täynnä kauppatavaraa.

mutta koska hän oli kuolevainen, siitä pojasta kuoli;

ja hänen vuokseen kasvatan hänen poikaansa;

ja hänen vuokseen en aio erota hänen kanssaan.

Ruth Nevo toteaa osuvasti, että Titania on sulauttanut äänestäjänsä niin itseensä, että vaihdokkaasta lapsesta on tullut hänen omansa, suhteessa, joka tiukasti sulkee Oberonin ulkopuolelle. Pojan tekeminen hänen kätyrikseen olisi adoptioväite, kuten Prosperon alkuperäinen asenne Calibania kohtaan, ja Oberon käyttää Puckia tämän tavoitteen saavuttamiseksi. Mutta miksi Oberon, joka ei ole mustasukkainen Theseuksesta ja on halukas tulemaan Titanian lumouksen kourimaksi, suhtautuisi niin kiihkeästi vaihdokkaan huostaanottoon? Shakespeare ei kerro, joten meidän on tulkittava tämä ellipsis itse.

yksi selkeä vihjaus on, että Oberonilla ja Titanialla ei ole omaa poikalasta, sillä Oberonin kuolemattomana ei tarvitse huolehtia perillisestä, mutta ilmeisesti hänellä on isällisiä toiveita, joita hänen kätyrinsä Puck ei voi tyydyttää. Asiaan saattaa vaikuttaa myös se, että vaihdokkaan pojan isä oli Intian kuningas, ja että perimätiedon mukaan Oberonin kuninkaalliset sukujuuret periytyvät Intian keisarille. Tärkeintä näyttää olevan se, että Titania ei sallinut Oberonin osallistua lapsen adoptioon. Ehkä David Wiles on oikeassa väittäessään, että Oberon haluaa rinnastaa Elisabetin aristokraattisten avioliittojen mallin, jossa miespuolisen perillisen lisääntyminen oli korkein tavoite, vaikka Elisabet itse Neitsytkuningattarena kumoaa perinteen ja Elisabet on unelman perimmäinen suojelija.

mielestäni Titanian ja Oberonin välinen riita on hienovaraisempi ja kääntyy näytelmässä kysymykseen kuolevaisten ja kuolemattomien yhteyksistä. Thesoksen ja Hippolytan ystävystyminen keijujen kanssa on turvallisesti menneisyydessä, ja toisistaan vieraantuneet Oberon ja Titania ovat saapuneet metsään Ateenan lähelle siunaamaan entisten rakastajiensa häät. Bottom, yksi epätodennäköisimmistä kuolevaisista, oleskelee hetkellisesti keijujen joukossa, mutta hänen muodonmuutoksensa, kun se tulee, tapahtuu vain ulospäin. Intiaanilapsi on todellinen vaihdokas; hän elää elämänsä kuolemattomien keskellä. Se on kaikkea muuta kuin epäolennaista Oberonille: hew ’ lla ja hänen alamaisillaan on salaisuutensa, joita varjellaan mustasukkaisesti kuolevaisilta. Oberonin sulkeminen pois lapsen seurasta ei siis ole vain haaste miehen vallanpitäjille; se on Oberonille tehty vääryys, joka hänen on kumottava ja alistettava Titanian kanssa jakamansa johtajuuden oikeutuksen nimissä. Kuten Oberon sanoo, Se on ’ vamma.”

piinatakseen Titaniaa pois hänen ratkaisustaan Oberon vetoaa siihen, mikä näytelmässä tulee Shakespearen näyistä kauneimmaksi:

Oberon:

Thou rememb ’Rest

Since once I sat upon a promontory

and heard a mermaid on a dolphin’ s back

Utering such dulcet and harmony breath

That the rude sea Grow civil at her song,

And certain stars shot madly heidän sfääreistään

kuulla merineidon musiikkia?

Robin:

muistan

Oberon:

juuri silloin näin, mutta ei voinut,

kylmän kuun ja maan välissä lentämässä,

Cupid all arm ’ d. Tietyn tähtäyksen hän otti

lännen tungeksimassa vestaalissa.

And loos ’d his love-shaft smartly from his bow,

As it should pierce a hundred thousand hearts;

But I might see young Cupid’ s fiery shaft

Quench ’ D in the chaste Bears of the water moon,

And the imperial votaress passed on,

neitomeditaatiossa, fancy-free.

Yet mark ’ D i where the bolt of Cupid fell.

it fell upon a little western flower …

Fetch me that flower, the herb I shew ’ d thee once …

Fetch me this herb; and be thou here again

Ere The leviathan can swim a league.

Robin:

laitan vyön maapallon ympäri

neljässäkymmenessä minuutissa.

Oberon:

Having once this juice,

I ’ ll watch the Titania when she is Sleep,

And drop the viina of it in her eyes

the next thing then she waking looks up

(Be on lion, bear, or wolf, or bull,

on meddling monkey, or on bused Ape)

hän jatkaa sitä rakkauden sielulla.

And ere I take this charm from off her sight

(As I can take it with another herb)

I ’ ll make her render up her page to me.

kukkaisrakkaus joutilaana on orvokki, ”lännen valtaama vestaali” on kuningatar Elisabet I, ja tämän keijun vision yksi tehtävä on muodostaa Shakespearen suurin ja suorin kunnianosoitus monarkilleen hänen elinaikanaan. Hän kulkee, ja pysyy fancy-vapaa; nuoli Amor, ei pysty haavoittamaan Neitsyt kuningatar, sen sijaan muuntaa orvokki osaksi universaali rakkaus charmia. On kuin Elizabethin siveysvalinta avaisi muille eroottisten mahdollisuuksien kosmoksen, mutta kalliilla hinnalla sattuma ja mielivaltaisuus korvaavat hänen perustellun valintansa. Romeossa ja Juliassa korotettu rakkaus ensisilmäyksellä kuvataan tässä onnettomuutena. Rakkauden eliksiirin ironiset mahdollisuudet saavat ensi kertaa vihiä, kun yhdessä näytelmän hienoimpia kohtia Oberon juonii Titanian ansaan:

tiedän pankin, jossa villit timjami puhaltaa,

, jossa oksanhuulet ja nyökyttelevä orvokki kasvaa,

melkoisen yli-katoksen uhkealla puupiipulla,

suloisilla myskiruusuilla ja Eglantine.

There sleeps Titania something of the night,

Lull ’ D in these flowers with dances and delight;

ja siellä käärme heittää enamell ’d skin,

Weed wide enough to wrap a fairy in;

And with the juice of this I’ ll streak her eyes,

And make her full of hateful fantasies.

kontrasti noiden kuuden ensimmäisen rivin ja neljän The come after-kappaleen välillä antaa meille esteettisen frissonin, siirtyminen Keatsista ja Tennysonista Browningiin ja varhaiseen T. S. Eliotiin, Oberonin moduloidessa aistillisesta naturalismista groteskiin gustoon. Shakespeare näin valmistelee tietä näytelmän suuri käännekohta näytös III, kohtaus I, jossa Puck muuttaa pohja, ja Titania herää suuri huudahdus, ” mikä enkeli herättää minut minun kukkainen sänky? Enkeli on järkähtämätön alapää, – joka on ylevästi paljastamatta, – että hänen suloiset kasvonsa ovat muuttuneet aasinpääksi.

—–

kysymys ryhmälle: olen siteerannut monelta kriitikolta – kumpaan vastaat, kumpaan et – ja miksi?