Pandit Jawaharlal Nehru kutsui sitä ”kansakunnalle omistetuksi temppeliksi”, entinen pääministeri Kengal Hanumanthaiah julisti sen ”kansan palatsiksi”, kun taas runonlaulaja Kuvempu piti sitä ”kivirunona”. Näyttävä Graniittirakennus, joka vihittiin käyttöön 10. lokakuuta 1956, täyttää tänä vuonna 61 vuotta. Karnatakan valtapaikka on paitsi säilyttänyt suuren osan alkuperäisestä mahtavuudestaan, myös inspiroinut vastaavia rakenteita muuallakin.
ajatus Vidhana Soudhasta tuli yhdessä itsenäistymisen jälkeistä Intiaa pyyhkineen kansallismielisyyden Aallon kanssa. Hallinnolliset virastot sijaitsivat aluksi Attara Kacherissa (nykyinen brittien vuonna 1868 rakennuttama High Court building). Karnatakan ensimmäisen pääministeriehdokkaan KC Reddyn kaudella laadittiin suunnitelma omasta lainsäädäntöelimestämme. Pääministeri Jawaharlal Nehru laski peruskiven 13. heinäkuuta 1951. Kuitenkin juuri Hanumanthaiah (Reddyn seuraaja) pani pyörät pyörimään.
ilmeisesti nationalistiset tunteet olivat niin voimakkaita, että Hanumanthaia rakensi tarkoituksellisesti Vidhana Soudhan aivan Attara Kacheria vastapäätä loivalle korkeudelle. Pääarkkitehtina toimi rakennusinsinööri BR Manickam ja avustajana Hanumanthia Rao Naidu (valmistunut Lontoon Arkkitehtiliitosta).
vaikka arkkitehtuurin ydin oli uusdravidalainen, siinä oli vaikutteita klassisesta eurooppalaisesta ja Indo-Saraseenisesta tyylistä. Nelikerroksisen rakennuksen keskikupoli nousi 55 metriä maanpinnan yläpuolelle. Talo lainsäätäjän ja sihteeristön oli jaettu 5,50,505 neliömetriä ja rakennettiin kustannukset RS 1,84 crore.
kirjailija Jon Lang kuvailee kirjassaan ”Concise History of Modern Architecture in India”Vidhana Soudhaa” aikakauden herännäisrakennuksen esikuvaksi”.Hän kirjoitti, että vaikka Koristeelliset chajjat, pylväät, pääkaupungit ja hakaset ovat peräisin temppeliarkkitehtuurista, suunnittelu oli huolellisesti orkestroitu eikä vain kopio menneisyydestä.
” vapaamuurarit, jotka kykenivät työstämään kiveä perinteiseen Dravidalaiseen tapaan, oli värvättävä niinkin kaukaa kuin Karaikalista (Puducherry) ja Tiruchirapallista (Tamil Nadu).He saivat valmiiksi rakennuksen, jota olisi lähes mahdotonta monistaa nykyään”, Lang kirjoitti. Suurin osa rakennelman parissa työskennelleistä työntekijöistä tuotiin keskusvankilasta vuosina 1953-1956. Heitä valvoi kymmenen vankilanjohtajaa ja yksi päävartija. Rakennelman parissa työskenteli yhteensä 5 000 työmiestä ja 1 500 kuvanveistäjää.
satyaprakash Varanasi, arkkitehti ja Intian Taide-ja kulttuuriperinnön kansallisen säätiön, Bengalurun, entinen koollekutsuja, sanoi Vidhana Soudhan olevan perintörakennelma demokraattisesta mutta ei arkkitehtonisesta näkökulmasta. ”Rakennuksen tarkoituksena oli luoda kunnioitusta herättävä monumentaalisuus. Vaikka tyylillä oli Intiassa vain vähän vastineita, se nosti esiin historiallisia elementtejä ja lainasi menneisyydestä. Tämä poikkeaa esimerkiksi Chandigarhista, jonka (samoihin aikoihin rakennetut) rakennukset sporttasivat nykyaikaista intialaista arkkitehtuuria.”