vaikka useimmat ihmiset yhdistävät Mainen hakkuuteollisuuden paperitehtaisiin, Mainen runsaista metsistä saatiin puuta monille tuotteille jojoiluista sikarinsytyttimiin. Yhdessä vaiheessa eräs Mainen kaupunki toimitti lähes koko maan hammastikkuvaraston.
pieni Strongin kaupunki, 1 156 asukasta, Franklinin piirikunnassa oli ” maailman hammastikkupääkaupunki.”Vaikka Strongin ote hammastikkuteollisuudesta lopulta laantui, tarina kekseliäisyydestä, keksinnöistä ja luovasta markkinoinnista on muistettava.
hammastikkujen historia
hammastikut eivät ole nykyaikainen keksintö. Hammastutkimusten mukaan Neandertalilaiset käyttivät alkeellisia hammastikkutyökaluja. Arkeologiset asiakirjat osoittavat, että jotkin varhaisimmista kulttuureista antiikin Kreikasta ja Roomasta Kiinaan käyttivät norsunluusta, luusta ja hopeasta veistettyjä koristeellisia hammastikkuja. Ja Raamatun Vanhassa testamentissa sanotaan, että ” lähellä olevasta puusta voi ottaa tikun puhdistaakseen hampaansa.”
kuten Henry Petroski kirjoittaa kirjassa ”The Toothpick: Technology and Culture”, varhaisimpia järjestäytyneitä hammastikkujen valmistajia olivat Portugalin Mondegon jokilaakson nunnat, jotka valmistivat hammastikkuja myytäviksi tahmaisten konvehtien rinnalla 1500-luvulta alkaen. Lopulta nämä hammastikut löysivät tiensä Portugalin siirtomaahan Brasiliaan.
se oli siellä vuonna 1992 julkaistun kirjan ”Strong, Maine’Incorporated 1801” mukaan: Lewis Brackleyn ja Charles Lishernessin laatima historiallinen kertomus Sandy River Settlementistä, jossa bostonilainen viejän agentti Charles Forster havaitsi ”syntyperäisten poikien” myyvän ja käyttävän puisia hammastikkuja vaikuttavan kauniilla hampaillaan.
Forster näki tilaisuuden.
tuohon aikaan kuka tahansa itseään kunnioittava pikkumies saattoi ostaa luusta, sulkakynästä, norsunluusta, kullasta tai hopeasta tehdyn hammastikun, mutta halpa kertakäyttöinen puinen hammastikku, jonka saattoi ostaa itse vuolemisen sijaan, oli ennenkuulumatonta. Toisin kuin heidän hätäisesti käsin vatkatut vastineensa, massatuotantona valmistettu puinen hammastikku olisi muodoltaan ja laadultaan yhdenmukainen ja niin rikkaiden kuin köyhienkin saatavilla.
American toothpick
Forsterin idea sai aluksi osakseen yhteiskunnallista pilkkaa luokkajakauman molemmista päistä. Miksi maksaa jostain, minkä voi itse tehdä? Miksi käyttää puista hammastikkua, kun voisi käyttää paljon hienompaa työkalua?
”piti olla jotain keinoja omistaa yleensä”, Petroski sanoi. ”Hänen täytyi kehittää markkinat heille, koska voit vain ottaa tikun ja käyttää sitä hammastikkuna, mutta hän halusi ihmisten ostavan laatikoittain niitä maksamaan rahaa asioista, joita voit löytää metsästä tai talon ympäriltä.”
Forsterin piti luoda tuotteelleen kysyntää kulttuurivallankumouksen kautta.
Brackleyn ja Lishernessin mukaan Forster maksaisi hyvin pukeutuneille nuorille miehille, jotta nämä söisivät tyylikkäissä Bostonilaisissa laitoksissa ja aterian päätteeksi pyytäisivät Forsterin puista hammastikkua. Laitoksella sitä ei olisi ja nuoret miehet nostaisivat metelin ja herättäisivät johtajan huomion. Näin tuotteille syntyisi kysyntää. Forster järjesti vastaavanlaisen tempauksen paikallisissa kaupoissa, astuen liikkeeseen pian sen jälkeen, kun hänen näyttelijänsä ryntäsivät ulos ja myivät hänen tuotteitaan tukkumyynnillä.
”nämä forsterille työskentelevät nuoret loivat periaatteessa markkinat pyytämällä niitä ja pureskelemalla niitä kadulla ja loikoilemalla”, Petroski sanoi. ”Jopa naisten tuli muodikkaaksi pureskella hammastikkuja.”
Forsterin hammastikkuja valmistettiin käsityönä Bostonissa läpi 1850-luvun, mutta vuoteen 1860 mennessä hänen oli keksittävä, miten pysyä kasvavan kysynnän perässä. Teknologiaa puisten hammastikkujen massavalmistukseen ei vielä tuolloin ollut, joten Forster teki yhteistyötä kenkien valmistukseen erikoistuneen keksijän Benjamin Franklin Sturtevantin kanssa. Yhdessä he kehittivät samanlaisen prosessin kuin massatuotannossa olevat kenkätangot — Puiset naulanmuotoiset piikit, jotka kerran pitivät kenkiä koossa tikkauksen tai liiman sijasta-hammastikkujen massatuotantoa varten.
Brackley ja Lisherness kirjoittivat, että ” vuonna 1869 onnistuttiin vihdoin kehittämään kone, joka kykeni tuottamaan yhtä monta hammastikkua yhdessä minuutissa kuin yksilö Portugalissa saattoi vatkata päivässä.”
Forster teki yhteistyötä mekaanikko Charles Freemanin kanssa, jolla oli myös taustaa kenkien valmistuksesta, täydellistääkseen hammastikun muotoilun: pyöreä ja teräväkärkinen molemmista päistä litteän sijasta, kuten hammastikut usein tuolloin olivat.
”omisti joitakin tärkeimpiä patentteja”, Petroski sanoi. ”Monet ihmiset olivat tekemässä hammastikkuja, mutta hänen tehtiin erityisellä prosessilla, jonka hän patentoi ja se antoi hänen yritykselleen etulyöntiaseman.”
Forster saapuu maineen
kun Forster sai koneensa, hänen oli löydettävä sopivaa puuta. Hän kokeili pajua, mutta puu oli pientä, vinoa ja harvinaista. Hän kokeili vaahteraa, mutta siinä oli liikaa kuitua ja se oli tehty hammastikkuihin. Lopulta hän löysi valkoisen koivun, joka oli taipuisaa, hajutonta, ei pirstoutunut ja toimi täydellisesti hänen koneellaan.
, joka johti hänet Maineeniin, jossa odottivat valkean koivun täyttämät metsät.
alun perin Forster toimitti puut Mainesta, mutta toimintansa laajentuessa hän päätti siirtyä lähemmäs raaka-aineitaan. Vuonna 1887 Forster avasi ensimmäisen hammastikkutehtaansa vanhassa tärkkelystehtaassa Valley Brookissa Strongissa.
Forster työllisti aluksi tehdastoiminnoissaan 20 miestä ja 12 naista, jotka työskentelivät 10 tuntia päivässä kuutena päivänä viikossa. Tuotanto oli kausiluonteista, se sammui, kun metsästä tuli mutaista ja puuta oli liian vaikea hankkia hakkuuteiden puutteen vuoksi.
Forsterin kasvit valmistivat muutakin kuin hammastikkuja. Brackleyn ja Lishernessin mukaan Forster ’ s valmisti myös ”loco-focoiksi” kutsuttuja sikarinsytyttimiä puukimpuista. Jonkin aikaa poliittinen puolue tunnettiin nimellä ”loco-foco party”, koska sikareita polttavat Boss Tweedin kaverukset New Yorkin Tammany Hallissa sytyttivät sikarinsa tällaisella sytyttimellä.
vuoteen 1897 mennessä Forsterin tuotteiden kysyntä oli kasvussa, joten Forster osti J. W. Porter-tehtaan ja kiinteistön vahvan rautatievarikon läheltä.
Forster kuoli vuonna 1901, mutta yritys jatkoi kasvuaan. 1930-luvulla yritys laajeni jälleen ja siirtyi ympärivuotiseen tuotantoon. He ostivat uusia tehtaita East Wiltonista, Philipsistä ja North Ansonista (vaikka Pohjois-Ansonin tehdas paloi maan tasalle vuonna 1947) laajentaakseen tuotteita kaulimiin, vartaisiin, karkkitikkuihin, jäätelölusikoihin, cocktailtikkuihin ja sinappimeloihin.
hammastikkubuumi
toisessa maailmansodassa amerikkalaiset hammastikut olivat suosituimmillaan. Forsterin Bisnes kukoisti muillakin alueilla. Yhtiö muun muassa toimitti varusmiesten hoitoon tarkoitettuja kielenteriä ja applikaattoreita.
mutta kilpailu kasvoi. Kilpailijoita ilmaantui ympäri Mainea, ja jopa Strongissa itsessään. Strongin kaupunki pysyi kuitenkin hammastikkujen tuotannon keskiössä, ja se jopa hehkutti paloautojaan sanoilla ” hammastikkujen pääkaupunki maailmassa.”Eräässä vaiheessa arviolta 95 prosenttia maassa valmistetuista hammastikuista oli peräisin Strongin tehtailta, 75 miljardia hammastikkua vuodessa.