natsien keskittyessä panemaan saksalaiset takaisin töihin suuren laman keskellä, he myös käynnistivät hyökkäyksiä poliittista oppositiotaan vastaan heti Hitlerin tultua kansleriksi. Helmikuun 27. päivän iltana 1933 valtiopäivillä alkoi yhtäkkiä kuulua hälytyksiä, kun tuli tuhosi rakennuksen pääsalin. 20 minuutin kuluttua Hitler oli paikalla julistamassa: ”tämä on Jumalan antama merkki! Jos tämä tuli, kuten uskon, osoittautuu kommunistien aikaansaannokseksi, mikään ei estä meitä murskaamasta tätä murhanhimoista tuholaista rautaisella otteella.”1
Marinus van der Lubbe oli mies, jonka natsit vangitsivat tuona yönä. Hän tunnusti sytyttäneensä rakennuksen tuleen, mutta väitti toistuvasti toimineensa yksin. Adolf Hitler ei välittänyt tunnustuksesta. Hän näki mahdollisuuden päästä eroon siitä, mitä hän piti natsien pahin kilpailija—kommunistit—joten hän määräsi pidätettäväksi kaikki, joilla on yhteyksiä kommunistiseen puolueeseen. Muutamassa päivässä natsit olivat heittäneet 4000 kommunistia ja heidän johtajaansa hätäisesti luotuihin vankiloihin ja keskitysleireihin. Maaliskuun loppuun mennessä oli pidätetty 20 000 kommunistia, ja saman kesän loppuun mennessä vangittiin yli 100 000 kommunistia, sosiaalidemokraattia, ammattiyhdistysvirkailijaa ja muuta ”radikaalia”.2 oliko kukaan heistä vastuussa tulipalosta? Kysymys oli natseille merkityksetön. Heille oli annettu tilaisuus päästä eroon vihollisistaan,ja he tarttuivat siihen.
helmikuun 27. Päivän 1933 valtiopäivätalon jälkeen Hitler määräsi pidätettäväksi kaikki, joilla oli yhteyksiä kommunistiseen puolueeseen. Maaliskuun loppuun mennessä noin 20 000 ihmistä oli pidätetty.
tulipalon jälkeisenä päivänä, helmikuun 28. päivänä 1933, presidentti Hindenburg antoi Hitlerin kehotuksesta kaksi hätäsäädöstä, joiden tarkoituksena oli tehdä tällaisista pidätyksistä laillisia, jopa niistä, jotka oli jo tehty. Niiden otsikot—” kansakunnan ja valtion puolustamiseksi ”ja”maanpetoksen torjumiseksi Saksan kansaa vastaan ja Maanpetoksellisia toimia vastaan” – paljastavat, miten Hitler käytti tulta omien tavoitteidensa edistämiseen. Nämä kaksi asetusta hyllyttivät toistaiseksi kaikki yksilönvapauksia suojelleet perustuslain osat. Natsit väittivät, että asetukset olivat välttämättömiä kansakunnan suojelemiseksi ”kommunistiselta uhalta.”
maaliskuuta 1933 hallitus järjesti valtiopäivien valvontavaalit. Natsit saivat 288 paikkaa (43,9% äänistä). Kommunistit saivat 81 paikkaa (12,3%), vaikka heidän edustajansa eivät voineetkaan lunastaa näitä paikkoja—jos he esiintyivät julkisesti, heidät pidätettiin välittömästi. Myös muut oppositiopuolueet saivat huomattavan määrän paikkoja. Sosiaalidemokraatit saivat 119 paikkaa (18,3%) ja katolinen Keskustapuolue sai 73 paikkaa (11,2%). Kommunistiset, sosiaalidemokraattiset ja katoliset Keskustapuolueet saivat yhdessä lähes yhtä monta paikkaa kuin natsit. Mutta heidän jäsenensä eivät luottaneet toisiinsa lähes yhtä paljon kuin pelkäsivät natseja. Tämän seurauksena nämä puolueet eivät kyenneet muodostamaan yhtenäistä oppositiota Natsipuolueelle.
saksalaiset katsovat, kun Valtiopäivätalo palaa 27.helmikuuta 1933.
valtiopäivät säätivät 21.maaliskuuta 1933 uuden lain, jonka mukaan oli rikos puhua uutta hallitusta vastaan tai arvostella sen johtajia. Ilkivaltalakina tunnettu laki teki pienimmästäkin eriävän mielipiteen ilmaisusta rikoksen. Ne, joita syytettiin hallituksen viranomaisten ”juoruamisesta” tai ”pilkkaamisesta”, voitiin pidättää ja lähettää vankilaan tai keskitysleiriin.
sitten 24. maaliskuuta 1933 valtiopäivät hyväksyivät niin sanotun Valtuutuslain äänin 141-94. Se ” mahdollisti ”Saksan liittokanslerin rangaista ketä tahansa, jota hän piti ”valtion vihollisena”.”Laki salli” hallituksen säätämien lakien ” ohittaa perustuslain. Vain 94 sosiaalidemokraattia äänesti lakia vastaan. Suurin osa muista sitä vastustaneista kansanedustajista oli piilossa, vankilassa tai maanpaossa.
samana päivänä natsijohtaja Heinrich Himmler, silloinen Münchenin kaupungin poliisikomentaja, piti tiedotustilaisuuden, jossa kerrottiin ensimmäisen keskitysleirin avaamisesta Dachaun lähellä Saksassa. Himmlerin mukaan leirille mahtuisi 5 000 ihmistä, mukaan lukien kommunistipuolueen jäseniä ja sosiaalidemokraatteja, jotka ”uhkaavat valtion turvallisuutta.”Himmler jatkoi, lehtiraportin mukaan:
keskiviikkona 22. maaliskuuta entisen ruutitehtaan keskitysleiri sai ensimmäisen 200 vangin määränsä. . . . Leirin miehitysaste nousee vähitellen 2 500 mieheen ja laajenee mahdollisesti myöhemmin 5 000 mieheen. Eräs työosasto valmisti äskettäin parakin 200 ensimmäiselle miehelle ja varmisti sen toistaiseksi kolminkertaisella piikkilangalla. Leirin vankien ensimmäinen tehtävä on kunnostaa muut kivirakennukset, jotka ovat hyvin ränsistyneitä. . . . Suojeluskunta koostuu aluksi 100 Valtiollisen poliisin osastosta, joita on tarkoitus vahvistaa edelleen SA-apupoliiseilla. . . . Dachaun keskitysleirillä ei saa käydä.3
koko kevään ja alkukesän 1933 natsit käyttivät uusia lakeja saksalaisten pelotteluun ja pelotteluun. Toukokuuhun mennessä ne pakottivat kaikki ammattiliitot hajoamaan. Sen sijaan työläiset saattoivat kuulua vain natsien hyväksymään liittoon nimeltä Saksan Työrintama.
sitten kesäkuussa Hitler julisti sosiaalidemokraattisen puolueen laittomaksi. Hitlerin koalitiohallitukseen kuulunut Saksan nationalistipuolue hajosi sen jälkeen, kun sen kansanedustajia käskettiin eroamaan tai tulemaan seuraavaksi kohteeksi. Kuukauden loppuun mennessä Saksan keskitysleireillä oli 27 000 ihmistä. Heinäkuun puolivälissä natsipuolue oli ainoa maassa sallittu poliittinen puolue. Myös muita järjestöjä saatettiin ruotuun. Historioitsija William Sheridan Allen on sanonut: ”aina kun kaksi tai kolme kokoontui, Führer oli myös läsnä.”4
kaikki eivät hyväksyneet muutoksia. Epävarmuuden vallitessa maan tulevaisuudesta natsihallinnon alaisuudessa tuhannet saksalaiset, joiden joukossa oli 63 000 juutalaista, pakenivat maasta. Suurin osa lähtijöistä päätyi naapurimaihin. Loput maan 60 miljoonasta asukkaasta jäivät, omasta tahdostaan tai pakosta, ja sopeutuivat elämään ” uudessa Saksassa.”
Lainaukset
- 1 : D. Sefton Delmer, London Daily Express, 28. Helmikuuta 1933.
- 2: Richard J. Evans, Kolmas valtakunta vallassa (New York: Penguin, 2005), 11.
- 3:” Dachaun entinen ruutitehdas poliittisten vankien keskitysleiri”, trans. Sally Winkle, in the Natsi Saksa Sourcebook: An Anthology of Texts, toim. Roderick Stackelberg ja Sally A. Winkle (Lontoo: Routledge, 2002), 145.
- 4 : William Sheridan Allen, The Nazi Seizer of Power: the Experience of a Single German Town, 1930-1935 (New York: Franklin Watts, 1973), 214.