mitä Raamattu tarkoittaa sanoessaan, että Herra kätki kasvonsa? Miksi hän tekisi näin?
yksi kohta, jonka näemme tässä, on Psalmi 30, Kun Daavid sanoo jakeissa 6-7: ”mitä minuun tulee, sanoin menestyessäni:’ en koskaan horju. Sinun suosiollasi, Herra, sinä vahvistit minun vuoreni, Sinä peitit kasvosi, minä peljästyin.”
tätä pohdittaessa on hyödyllistä tunnustaa pari teologista oletusta.
ensin tiedetään, ettei Jumalalla ole kasvoja. Hän on henki (Joh.4:24). Tässä käytetty kieli on antropomorfista. Toisin sanoen Raamattu soveltaa inhimillisiä ominaisuuksia Jumalaan—vaikkei hänellä niitä olekaan—niin että voimme ymmärtää häntä paremmin ja tuntea Hänet paremmin.
toiseksi tiedämme, että Jumala on kaikkialla läsnä (AP.t. 17:27-28). Jumala on ääretön, eikä siis avaruuden sitoma, läsnä yhtä lailla kaikkialla (PS. 139: 8-9). Hän ei voi olla yhtään vähemmän missään tai kenenkään edessä.
missä mielessä Jumala sitten peittää kasvonsa?
se on pikemminkin henkinen kuin fyysinen todellisuus. Teologit puhuvat Jumalan liittoläsnäolosta kansansa kanssa. Erotuksena hänen läsnäolostaan kaikkialla, tämä on hänen erityinen läsnäolonsa kansansa kanssa. Me näemme tämän Eedenin puutarhassa, kun Jumala vaelsi ensimmäisten vanhempiemme kanssa. Me näemme sen myös Exoduksessa, pilvi-ja tulipatsaassa yöllä erämaassa vaeltaessa sekä hänen erityisessä läsnäolossaan tabernaakkelissa. Ja se on tiivistetty tuttu siunaus, ”Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua; Herra antaa kasvonsa loistaa sinulle ja olla armollinen sinulle; Herra kohottaa kasvonsa sinulle ja antaa sinulle rauhan” (Num. 6:24–26).
mutta mitä tapahtuu? Miten aistimme tämän liiton läsnäolon estyneen?
se johtuu siitä, että Jumalan kansa tekee yhä syntiä, vaikka he seuraavat Jumalaa. Itse asiassa Psalmi 31 keskittyy näiden jakeiden ympärille. Jakeissa 1-5 ja 11-12 on ylistyspurkauksia, joiden keskellä on tämä tunnustus jakeissa 6-10. Synnin kautta tunnemme ja aistimme uskovina, että Jumala on kätkenyt kasvonsa meiltä. Synnin aiheuttama syyllisyys jättää varjoonsa armon liitossa vaeltamisen ja elämisen kokemuksen. Kuten Aadam ja Eeva, jotka piiloutuivat Jumalalta, mekin tunnemme Jumalan piiloutuvan meiltä.
mutta onko hän mennyt mihinkään? Ei.
onko hänen rakkautensa muuttunut? Ei.
onko kokemuksemme ja näkökulmamme muuttunut? Kyllä.
Kuvittele nukahtavasi soutuveneeseen suurehkoon järveen. On kaunis päivä, ja sinä nyökkäät maatessasi ja tuijotat kirkasta sinistä taivasta. Herättyäsi pyyhit Kuolan pois ja asetut paikoillesi. Kun katsot rantaan, huomaat, että se on paljon kauempana kuin muistat. Mitä kävi?
toisaalta voi tulla kiusaus päätellä, että rantaviiva on siirtymässä poispäin. Mutta me kaikki tiedämme, että se on mahdotonta. Vene on ajelehtinut poispäin rantaviivasta. Etäisyys johtuu siitä, että vene liikkuu poispäin rannasta.
joskus havahdumme ja ihmettelemme, miksi Jumala näyttää kaukaiselta, mutta kuten rantaviiva, juuri me olemme ajautuneet pois hänen luotaan. Syynä tähän ovat synnin vaikutukset, olkoonpa se sitten sen katkeruutta tai Jumalan rakkaudellista kuritusta sitä kohtaan. Jumala sallii meidän tuntea sen tunteen, että hän on vetäytynyt luotamme, jotta voisimme ymmärtää paremmin, että tarvitsemme häntä, ja katuen palata hänen luokseen. Esra mallintaa tämän ihmisille heidän nöyrtyessään Herran edessä (Esra 9:5-15).
kun Jumalan loistavien ja hymyilevien kasvojen tunne liiton siunauksesta tuntuu kaukaiselta, meidän tulisi mallintaa nöyryyden ja katumuksen asentoa hänen edessään. Näin tehdessämme alamme jälleen aistia Jumalan armollisen hymyn. Tämän varmisti, ettemme unohda, Herramme Jeesus, kun hän kesti Jumalan vanhurskaan paheksunnan meidän puolestamme. Jumala kätki kasvonsa häneltä, jotta hän voisi hymyillä kansalleen hänessä.