JHJones kysyy:
”haluaisin ottaa kantaa siihen, miten poliisi on käyttänyt häirintävaroituksia.
poliisi näyttää pystyvän antamaan häirintävaroituksia, jos asiasta tehdään rikosilmoitus, ilman että asiaa tarvitsee tutkia. Varoituksen kohde ei voi kiistää sitä, ja toisin kuin varoitus, se voidaan määrätä, vaikka kohde kiistäisi väitteet ja puolustautuisi. Varoituksesta ei voi valittaa.
häirintävaroitus esitetään tehostetussa CRB-tarkastuksessa, ja jos tuleviin oikeustoimiin ryhdytään, sitä käsitellään ”todisteena” eli sitä voidaan käyttää toimintatavan osoittamiseen tai todisteena huonosta luonteesta.
merkitseekö tämä rangaistusta ilman oikeudenmukaista käsittelyä, ja mitä oikeuksia häirintävaroituksen kohteeksi joutuneella syyttömällä on?”
meille tulee paljon kysymyksiä häirintävaroituksista ja olemme kiitollisia Jönesille siitä, että he ottivat asian esille. Meihin on ottanut yhteyttä erityisesti joukko henkilöitä, jotka todella ymmärsivät häirintävaroituksen vaikutukset vasta sen jälkeen, kun se ilmestyi todistukseen tehostetun Rikosrekisteriviraston (ecrb) tarkastuksen jälkeen. Häirintävaroituksia voivat antaa poliisit, joilla on vain vähän tai ei lainkaan ennakkotutkintaa alkuperäisestä väitteestä, ja on todellinen huoli siitä, että tämä esitetään myöhemmin virheellisesti tai jotkut pitävät sitä vähän vajavaisena tuomiona.
taustalla on vuoden 1997 Ahdistelulaki (Protection from ahdistelu Act, PHA). Tämän lain mukaan on rikos harjoittaa toisen henkilön häirintää, jos tämä tietää (tai hänen pitäisi tietää), että teko on häirintää (johon voi sisältyä henkilön hälyttäminen tai hänen aiheuttamisensa ahdisteluun). On oltava vähintään kaksi erillistä käytöstapausta, joiden voidaan yhdessä sanoa olevan häirintää. Tässä kohtaa tulee esiin ilmeinen ahdisteluvaroituksen tarve-yksittäinen teko yksinään ei voi olla PHA: n tarkoittama ”käytös”, mutta häirintävaroituksen antaminen voi riittää.
poliisi voi antaa häirintävaroituksen väitteen jälkeen, joka, jos se on totta ja jos se toistetaan, olisi rikos PHA: n mukaan. Ennen kuin tai ellei uusia vastaavia väitteitä esitetä, ei ole riittävästi todisteita syyttämään henkilöä ahdistelusta, tästä varoitus. Varoitus kertoo henkilölle, että valitus on vastaanotettu ja että siitä voi seurata syyte, jos valitettu käytös toistuu. Perusteluna on varoittaa yksilöä valituksesta, estää mahdolliset tulevat huolenaiheet ja estää yksilöä myöhemmin väittämästä, että hän ei tiennyt käytöksensä olevan ei-toivottua käytöstä. Selvää on, että se säästää myös poliisin rahaa, kun jokaista väitettä ei tarvitse tutkia erikseen ja heti alussa. Häirintävaroitus ei ole rikostuomio – vain ilmoitus siitä, että asiasta on tehty rikosilmoitus. Valitettu käytös ei sinänsä merkitse rikosta.
häirintävaroitusta annettaessa ei ole olemassa virallista poliisin menettelyä. JHJones on oikeassa todetessaan, että poliisilla ei ole velvollisuutta tutkia väitettä, mutta terveen järjen ja oikeuden perusteella poliisin on mielestämme oltava vähintäänkin vakuuttunut siitä, että jos väite olisi totta ja toistettaisiin, nämä teot olisivat häirintää. Jos poliisi ei järkevästi usko tätä, niin häirintävaroituksen antaminen voisi hyvinkin olla haastettavissa tuomioistuinvalvonnan kautta, järjettömänä tekona. Mahdollinen haaste olisi nostettava viipymättä ja joka tapauksessa viimeistään kolmen kuukauden kuluttua häirintävaroituksen päivämäärästä.
järkyttävää on se, että häirintävaroituksen antamisesta ei ole valitusmenettelyä ja monien mielestä se voi tuntua erittäin epäoikeudenmukaiselta. Varoituksen saajasta voi usein tuntua siltä, että häntä syytetään, varsinkin kun hänellä ei ole ollut mahdollisuutta esittää omaa puoltaan tarinasta. On tietenkin aina mahdollista, että henkilöt, jotka kokevat poliisin kohdelleen heitä epäoikeudenmukaisesti, voivat tehdä virallisen valituksen (ensin varoituksen antaneelle poliisivoimalle ja sen jälkeen riippumattomalle Poliisivalituskomissiolle IPCC: lle).
ihmisoikeuslain 6. pykälä suojaa oikeuttasi oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin rikos-ja siviilioikeudellisissa menettelyissä. Siinä todetaan, että:
”määrittäessään kansalaisoikeuksiaan ja-velvollisuuksiaan tai häntä vastaan nostettuja rikossyytteitä jokaisella on oikeus kohtuullisessa ajassa oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin lailla perustetussa riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa.”
epäsosiaalista käyttäytymistä koskevia määräyksiä (ASBOs) ei ole pidetty rikossyytteenä, ja mielestämme sama koskee häirintävaroituksia. Tämä johtuu siitä, että ne eivät merkitse syytettä rikoksesta tai johda mihinkään rangaistukseen tai tuomioon, joka olisi rikosrekisterissä. Niitä ei myöskään pidetä todisteena siitä, että rikos olisi todella tapahtunut. Jos käytös väitetysti jatkuisi ja johtaisi virallisen ahdistelusyytteen esittämiseen, niin syyttäjältä vaadittaisiin vielä rikosoikeudellista näyttöä, jotta se onnistuisi. Pelkkä varoitusten olemassaolon osoittaminen ei riittäisi, joten en usko, että JHJones on aivan oikeassa väittäessään, että varoitus voi olla todiste rikollisesta toiminnasta – se olisi kuulopuhetta. En myöskään usko, että häirintävaroitusta olisi voitu esittää osana huonoa luonnetodistetta, jonka säännöt ovat monimutkaisia ja tiukkoja. Jos jotakuta syytetään ahdistelusta, syytteen sisältävät väitteet on silti todistettava kiistattomasti.
emme myöskään ole sitä mieltä, että häirintävaroituksen antamista voitaisiin pitää 6 artiklassa tarkoitettuna kansalaisoikeutena – se ei kiellä tai pakota tutkittavaa tekemään mitään, se vain varoittaa häntä valituksesta ja varoittaa heitä tulevasta käytöksestä. Johtopäätöksemme on siis, että 6 artikla ei suojaa tätä menettelyä.
häirintävaroituksista yhteyttä ottaneiden suurin ongelma on tehostettu ECRBs. Samalla tavalla kuin poliisi voi julkistaa perusteettomia väitteitä ECRB: ssä, niin voi myös ahdisteluvaroituksen antaminen. Tämä voidaan ilmoittaa todistuksen kohdassa ”muut merkitykselliset tiedot”. Tämä koskee ihmisoikeuslain 8. pykälää, oikeutta yksityisyyteen. Oikeusistuimet ovat antaneet poliisiylijohtajille laajan harkintavallan päättää, mitä tulee julkistaa. Korkeimman oikeuden viimeaikaisessa oikeuskäytännössä on tutkittu, miten 8 artiklan mukaisia oikeuksia on suojeltava tässä tilanteessa (R-tapaus (metropolin poliisipäällikön hakemuksesta)), ja sen seurauksena on siirrytty jossain määrin takaisin aiheeseen, koska nyt poliisipäällikön on annettava aiempaa suurempi painoarvo paljastamisen vaikutukselle kohteen yksityiselämään. Ohjeissa edellytetään myös, että tietoja olisi luovutettava vain, jos se on tarpeen ja oikeasuhteista. Rajatapauksissa tutkittavalle olisi annettava mahdollisuus esittää huomautuksia siitä, miksi tietoja ei pitäisi sisällyttää tietoihin. Kuulemme, että kaikki poliisivoimat eivät sovella tässä jutussa esitettyjä uusia ohjeita asianmukaisesti, joten ihmisten täytyy olla joskus valmiita yrittämään ennalta estää tietojen paljastaminen kirjoittamalla etukäteen poliisipäällikölle pyytäen, ettei tietoja luovuteta.
jotkut ovat esittäneet, että häirintävaroitukset ovat poliisille aivan liian kätevä vaihtoehto, koska ne vaativat vain vähän tai eivät lainkaan tutkintaa ja ne voidaan käsitellä nopeasti ja halvalla eikä niihin liity kiusallisia valitusoikeuksia. Jos ihmiset ovat huolissaan olosuhteista, joissa heille on annettu häirintävaroitus, heidän olisi harkittava virallisen valituksen tekemistä ja/tai pikaisen oikeudellisen neuvonnan pyytämistä.
• jos haluat lähettää kysymyksen ensi viikon Liberty Clinicille, lähetä se täältä
{{topLeft}}
{{bottomLeft}}
{{topRight}}
{{bottomRight}}
{{/tavoite ylittyi merkkiprosentilla}}
{{/ticker}}
{{heading}}
{{#paragraph}}
{{.}}
{{/paragraph}} {{highlightedText}}
{{#choiceCards}}
{{/choiceCards}}
- Jaa Facebookissa
- Jaa Twitterissä
- Jaa sähköpostilla
- Jaa LinkedInissä
- jaa WhatsAppissa
- Jaa Messengerissä