Computer History Museumin mukaan Philipsin Magnavox VH-8000 consumer-laserlevysoitin tuli markkinoille vuonna 1978. Ensimmäisen levyltä saatavilla olevan elokuvan, ”Tappajahain”, mukana järjestelmä myi Yhdysvalloissa 749 dollaria. Japanilainen yritys Pioneer tavaramerkki ”LaserDisc” ja alkoi myydä VP 1000 vuonna 1979. Corporate and educational applications followed with the Digital Equipment Corporation ’s Interactive Video Instructional System used for workplace training and the Chicago Museum of Science and Industry’ s installation of an exhibition in which people search the Chicago Tribune via disc.
kuten Jamie Logie raportoi Back in Time on Medium-sivustolla, laser-levy oli itse asiassa kolmas formaatti, joka oli yleisön saatavilla elokuvien katseluun kotona — se seurasi VHS-ja Betamax-kasetteja ja edelsi DVD-levyjä neljä vuotta. Laserlevyjen kuvanlaatu ja äänenlaatu olivat paljon parempia kuin muissa kotiformaateissa ja antoivat katsojalle helpon toiston hallinnan. Levyjen koko ja paino tekivät niistä kuitenkin kömpelöitä (ne olivat perinteisen long play-vinyylilevyn kokoisia), ne olivat herkkiä, ja ne piti kääntää käsin. Lisäksi he eivät voineet tallentaa mediaa, mikä oli avainasemassa, koska kuluttajat käyttivät VHS-nauhoja tallentamaan sekä toistamaan mediaa. LaserDisc-soittimien ja-levyjen kalliit kustannukset yhdistettynä kykenemättömyyteen tallentaa tekivät järjestelmästä epäkäytännöllisen kaikille muille paitsi niille omistetuille cinefileille. Tekniikka kuitenkin tasoitti tietä CD-ja DVD-levyille, joista tuli seuraava valtavirran tapa käyttää mediaa.