maaliskuussa 1877 Coventryssä Englannissa ompelukoneita valmistanut James Starley paljasti oudon kolmipyörän sivuhaaran. Siinä oli yksi suuri pyörä vasemmalla ja kaksi paljon pienempää oikealla. Ratsastaja istui pyörien välissä ajaen vivuilla ja ohjaten kampea. Muutamaa vuotta myöhemmin Starleyn uusista malleista oli tullut niin suosittuja, että kuningatar osti kaksi itselleen.
kaksipyöräisten ajoneuvojen historia alkaa vuodesta 1817, jolloin saksalainen Karl Drais keksi ”Juoksukoneen”, joka toimi kuin Kivinen auto, mutta keksijät olivat jo pitkään olleet paljon edistyksellisempiä trikkien suhteen. Kelloseppä Stephan Farfler rakensi 1600-luvulla kolmipyöräisen, käsikäyttöisen kulkuneuvon, ja vipukäyttöiset, kolmipyöräiset ”pilentumit” eli ”kiihdyttimet” olivat olemassa jo vuonna 1820. ”Saksassa, Ranskassa ja Englannissa oli puoli tusinaa kolmipyörälajia”, sanoo maantieteilijä ja kolmipyörähistorioitsija Glen Norcliffe Yorkin yliopistosta, ” mutta ne eivät koskaan todellisuudessa lähteneet lentoon. Ne olivat prototyyppejä.”
1860-luvulle tultaessa pyöräily oli valtavirtaa. Valtavat etupyörät, jotka on tehty nopeille koneille ja joiden päällä on horjumatta ratsastajia. Harrastuksen yleistyessä jotkut hakivat turvallisempaa kyytiä-naisille ja vanhemmille miehille. ”Aluksi Starley yritti tehdä tämän eräänlaisella sidesaddle penny-farthingilla, rapumaisella koneella, joka ei koskaan toiminut”, Norcliffe kertoo. ”Lopulta hän päätti, että hän tarvitsi toisen pyörän tasapainottaakseen sitä.”Joten hän tuotti jotain enemmän kuin vanhat pilentumit. Pian Starleylla oli kolmipyöräinen ajoneuvo, joka toimi polkimien ja ketju-ja hammastanko-ohjauksen kanssa. Hänen luomansa buumi loppui kuitenkin nopeasti. Vuosituhannen vaihteessa sekä miehet että naiset ajoivat turvapyörillä, joissa oli samankokoiset pyörät ja paremmat renkaat. Isompien ja kalliimpien koneiden markkinat siirtyivät trikestä autoihin.