ilmastonmuutoskonferenssien historia, tunnetaan myös nimellä COPs

viimeinen päivitys: 28.huhtikuuta 2020

ilmastonmuutos tuntuu tylsältä aiheelta, kaukana ihmisten elämästä ja usein vaikeaselkoiselta. Tiede on liian teknistä, jotta sitä voitaisiin opettaa kouluissa, puhumattakaan siitä, että se sisällytettäisiin kansalliseen päätöksentekoon. Lisäksi ilmaston lämpenemisen syistä ja vaikutuksista ei ole yhtä teoriaa, joka olisi saanut koko tiedeyhteisön hyväksynnän.

Lue lisää: Mikä on ilmastonmuutos

kun lukee näitä valheita ja kohtaa niiden järjettömyyden, on vaikea pysyä selvänä. Tai herkemmät sielut saattaisivat ainakin paheksua niitä. Ja kuitenkin nämä ovat stereotypioita, joihin ihmiset ovat perustaneet – ja perustuvat edelleen-yrityksensä saattaa huonoon valoon ja marginalisoida yksi ihmiskunnan suurimmista uhkista ja haasteista. Valheita on kerrottu vuosikymmeniä, ainakin siitä lähtien, kun Yhdistyneiden Kansakuntien ilmastonmuutosta koskeva puitesopimus (UNFCCC) piti ensimmäisen osapuolten konferenssinsa vuonna 1992. Lainatakseni Yhdysvaltain entisen presidentin Barack Obaman sanoja: ”ilmastonmuutos on potentiaalinen eksistentiaalinen uhka koko maailmalle, jos emme tee asialle jotain”.

• 1992: ensimmäinen COP3
• 1997: COP3
• 2005: Kioton pöytäkirja tulee voimaan
• 2007: COP13
• 2009: COP15: n epäonnistuminen Kööpenhaminassa
• 2011-2012: COP17 ja COP18
• 2015: Pariisin sopimus
• 2017: COP23
• 2019: COP25 jää ilman kotia
• 2020-2021: COP26 Glasgow ’ ssa
• Aikajana: 50 vuotta ilmastokokouksia

vuonna 2001 hänen edeltäjänsä George W. Bush päätti, että Yhdysvallat luopuisi Kioton pöytäkirjasta, jonka edellinen Bill Clintonin johtama hallinto ja varapresidentti Al Gore olivat allekirjoittaneet vuonna 1998 – jälkimmäinen omistaisi elämäntyönsä ilmastonmuutoksen vastaiselle taistelulle voittaen matkan varrella Oscarin ja Nobelin. Bushin päätös käytännössä tappoi sopimuksen, joka oli ensimmäinen kansainvälinen asiakirja, joka määräsi hiilidioksidipäästöjen vähennykset rikkaimmille maille, jotka kantavat suurimman vastuun ilmaston lämpenemisestä. Ja juuri kun käänne näytti olevan kaukana menneisyydessä, Yhdysvaltain nykyinen presidentti Donald Trump alkoi levittää valheita ja valeuutisia mustamaalatakseen ja pilkatakseen Pariisin sopimusta, jonka koko kansainvälinen yhteisö allekirjoitti vuonna 2015 ja joka astui voimaan vuotta myöhemmin. Sopimus merkitsi ensimmäistä kertaa historiassa sitä, että kaikki maat – niin teollistuneet kuin kehitysmaatkin – yhdistivät vihdoin voimansa ja pyrkivät pitämään maapallon keskilämpötilan nousun selvästi alle 2 celsiusasteen.

näyttelijä ja ympäristöaktivisti Leonardo DiCaprio on yksi niistä, jotka ovat korottaneet äänensä vaatiakseen lisää ”Action!”torjumaan Trumpin (2017) denialistista politiikkaa. Ja se ei ole sama kutsu ”toimintaan” kuin silloin, kun kamerat alkavat pyöriä kuvauspaikalla (vaikka DiCaprio ei ole vieras tälle, kuten hänen dokumenttinsa Before the Flood osoittaa): tämä yksinkertainen sana ilmentää halua tehdä jotain omakohtaisesti, kuten silloin, kun hän vei Washingtonin kaduille intiaanien kanssa, joiden maata uhkaavat riistokäytännöt kuten vesisärötys ja alituinen jano noita ”likaisia, rumia, ilkeitä” fossiilisia polttoaineita kohtaan. Mutta kuten missä tahansa tarinassa, joka on suolansa arvoinen, meidän on otettava askel taaksepäin ja ymmärrettävä, miten päädyimme tähän pisteeseen.

Ilmastonmuutoskonferenssien (COPs) historia

1992: ensimmäinen COP

https://youtu.be/oJJGuIZVfLM
Rio de Janeiro, Brasilia. 1992. Tähän perustuu kaikki UNFCCC: n allekirjoittajamaat yhdistävien poliisien historia. 1990-luvun alussa keskustelu kasvihuoneilmiötä aiheuttavien kaasujen (joista CO2 on yleisin) päästöjen rajoittamisesta kuumeni välittömästi. Teollisuusmaiden (jotka ovat aiheuttaneet eniten päästöjä vuosien aikana) ja kehitysmaiden (jotka kärsivät ilmaston lämpenemisen pahimmista seurauksista) välille syntyi selvä ero. Nyt kuitenkin muutamista näistä kehitysmaista-pääasiassa Kiinasta, Intiasta ja Brasiliasta – on tullut merkittäviä nykyisten päästöjen aiheuttajia.

1997: COP3

https://youtu.be/L8Hd-e2knXA
kolmannen ilmastokokouksen (COP3) aikana 11.joulukuuta 1997 yleissopimus hyväksyi Kioton pöytäkirjan. Rikkaimmille valtioille asetettiin ensimmäistä kertaa velvollisuus vähentää ilmakehän hiilidioksidipäästöjä. Sopimus edellytti, että maailman keskimääräisiä päästöjä on vähennettävä 5 prosenttia vuoden 1990 tasosta kauden 2008-2012 loppuun mennessä.

2005: Kioton pöytäkirja tulee voimaan

16. helmikuuta 2005 pöytäkirja tuli voimaan, seitsemän vuotta sen allekirjoittamisen jälkeen, sen jälkeen kun venäjä oli ratifioinut sen.

2007: COP13

Bali, Indonesia. Talvi 2007. COP13: n aikana laadittiin toimintasuunnitelma, jonka tavoitteena oli päästä maailmanlaajuiseen sopimukseen. Sen soveltamisala olisi sisältänyt lisää vaatimuksia rikkaammille maille vähentää CO2-päästöjään ja sen ulottamista kehittyviin talouksiin, kuten Kiinaan, Intiaan ja Brasiliaan. Jälkimmäinen ryhmä oli tähän mennessä välttänyt kaikki rajoitukset, sillä se oli luokiteltu ”kehittyväksi”. Uuden suunnitelman tavoitteena oli pysäyttää niiden päästöjen räjähdysmäinen kasvu. Suunnitelman mukaan uusi sopimus olisi pitänyt hyväksyä kaksi vuotta myöhemmin COP15-kokouksessa Kööpenhaminassa Tanskassa.

2009: Kööpenhaminan COP15-kokouksen epäonnistuminen

https://youtu.be/NVGGgncVq-4
tällä videolla oli tärkeä rooli maailmanlaajuisen median huomion tuomisessa COP15: een vuonna 2009. Valitettavasti konferenssin tulos oli kauhea, lähes traaginen. Saavutettiin pelkkä poliittinen sopimus, jossa ei ollut sitovia velvoitteita eikä konkreettisia tavoitteita. Ainoa huomionarvoinen kohta kuuluu: ”maapallon lämpötilan nousun tulisi olla alle 2 celsiusastetta oikeudenmukaisuuden ja kestävän kehityksen puitteissa”.

2011-2012: COP17 ja COP18

ei tapahtunut juuri mitään seuraavan kuuden vuoden aikana. Vuoden 2011 COP17-kokouksessa asetettiin vuosi 2015 uudeksi määräajaksi hyväksyä tarkistettu hiilidioksidin vähentämissopimus, jolla korvataan Kioton pöytäkirja ja parannetaan sitä. Seuraavana vuonna Qatarin Dohassa pidetyssä COP18-kokouksessa määräaikaa pidennettiin vuoteen 2020, jottei syntyisi kuilua, ottaen asianmukaisesti huomioon ne hallitukset, jotka suhtautuivat sitoumuksiinsa vakavasti (kuten Euroopan unioni). Miksi 2020? Koska silloin valtuutetut toivoivat, että uusi sopimus voisi tulla voimaan.

keskeisin uutinen tällä välin oli vihreän ilmastorahaston perustaminen, jonka tavoitteena on tukea kehitysmaita sopeutumaan ilmastonmuutokseen hankkeiden ja kansallisen suunnittelun avulla keskipitkällä aikavälillä. Rahaston oli tarkoitus antaa rahoitusta 100 miljardia dollaria vuodessa vuoteen 2020 asti.

2015: Pariisin sopimus

vihdoin, 2015. COP21 järjestettiin Pariisissa, Ranskassa 30. marraskuuta-11. joulukuuta. Tuloksena oli virstanpylväs Pariisin Ilmastosopimuksena tunnettu maailmanlaajuinen sopimus ilmastonmuutoksen torjumiseksi. 196 maata, lähes koko kansainvälinen yhteisö, päätti sitoutua pitämään maapallon keskilämpötilan nousun selvästi alle 2 celsiusasteen sen jälkeen, kun vapaaehtoiset lupaukset ns.NDCs-päästöjen vähentämisestä eivät vielä nykyäänkään riitä läheskään tähän. Sopimus tuli virallisesti voimaan 4. marraskuuta 2016, päivämäärä, jota nyt juhlitaan vuosittain ne, jotka haluavat suojella tulevien sukupolvien turvallisuutta ja hyvinvointia.

Lue lisää: Pariisin sopimuksen valoja ja varjoja

2017: COP23

COP23 järjestettiin Fidžin saarivaltion johdolla Bonnissa Saksassa vuonna 2017. Tunnelma oli dialogin ja toivon sekoitus. Hiilidioksidin vähentämislupausten täytäntöönpanoa ja parantamista yritettiin jatkaa. Tämä tavoite ei ole suinkaan helppo, mutta se on väistämätön niille, jotka päivästä toiseen joutuvat todellisen muutoksen tarpeen eteen ja antaakseen taistelumahdollisuuden kaikkein suurimmassa vaarassa oleville. Kaikkien on osallistuttava, kaupungeista ja paikallisista yrityksistä kolmanteen sektoriin ja monikansallisiin yrityksiin.

Lue lisää: COP23 on päättynyt. Lupauksista oli aika siirtyä toimintaan, sillä nyt olemme jumissa ”dialogissa”

COP25 jää ilman kotia

COP25 järjestettiin vuonna 2019 Madridissa, Espanjassa, vaikka se oli alun perin tarkoitus pitää Santiagossa, Chilessä. Tapahtuma peruttiin muutama viikko ennen sen suunniteltua alkua, koska protestit valtasivat Etelä-Amerikan maan myrskyssä. YK päätti olla menemättä sinne mielenosoitusten väkivaltaisuuden vuoksi, vaikka mielenosoittajat taistelivat (ja kampanjoivat edelleen) pätevien syiden puolesta. Espanja tarjoutui ystävällisesti isännöimään kokousta, mutta tämä poliisi päätyi jättämään tyhjiön, joka täyttyy vain, jos poliitikot ovat tosissaan muutoksen suhteen. Yhdysvaltain vaalit marraskuussa 2020 ovat tässä mielessä ratkaisevat koko maailmalle siinä toivossa, ettei Pariisin sopimuksesta tule kuollutta kirjainta, kuten uudelleenvalintaa havitteleva Trump sen haluaisi nähdä.

Lue lisää: COP25, maailman johtajat vastaavat nuorten aktivistien huutoon kuiskauksella

2020-2021: COP26, Glasgow

Next stop: Glasgow, UK COP26. Jos COP25 oli myrskyisä, mitä voidaan sanoa konferenssista, joka oli tarkoitus järjestää myöhemmin tänä vuonna ja joka on siirretty vuoteen 2021 koronaviruspandemian vuoksi? Toistaiseksi voimme vain siteerata Italian Ympäristöministeriä Sergio Costaa ja COP26: n puheenjohtajaa Alok Sharmaa: ”COP26: een johtava aika on ratkaisevan tärkeä. Heti kun olemme selvinneet Covid-19-kriisistä, meidän on edelleen hyödynnettävä tänä aikana kokemaamme yhteistyötä ja luottamusta tieteeseen ja pantava heidät palvelemaan ilmastonmuutoksen torjuntaa. Kaikkien kansojen, tulevien sukupolvien ja planeetan eduksi”.

Timeline: 50 years of climate conferences

Earth Dayn 50-vuotisjuhlaa varten CMCC (Euro-Mediterranean Center on Climate Change) loi ilmastonmuutoskonferenssien aikajanan, joka julkaistiin ensimmäisen kerran Foresight-sivustolla.

Lue lisää: 50 vuotta maan päivästä

Kääntäjä: Patrick Bracelli