crooner Bing Crosbyn ja tanssija Fred Astairen välinen maaginen ja valkokankaalla tapahtuva kemia vakiinnuttaa vuoden 1942″ Holiday Innin ”yhdeksi klassisen Hollywoodin suurista lomaelokuvista ja upeammaksi jopa kuin Crosbyn vuoden 1954 lomaklassikko” White Christmas.”Vaikka mustavalkoinen” Holiday Inn ”ei aina ole yhtä tunnettu kuin jälkimmäinen elokuva – varsinkaan nuoremman yleisön keskuudessa – se sisältää Irving Berlinin popsensaation” White Christmasin ” ensimmäisen valkokankaalla esitetyn esityksen, ja se häikäisee yhdellä Astairen uran suurimmista tanssiesityksistä.
”Valkea joulu”, jota usein luonnehditaan Jouluelokuvaksi, sattuu sisältämään kaikki vuoden pyhät. Kun kuuluisa laulaja Jim Hardy (Crosby) kyllästyy loputtomiin esiintymisiin, hän jättää näyttelijäkumppaninsa Ted Hanoverin (Astaire) – joka myös varastaa sulhasensa – ja avaa majatalon Connecticutiin. Sen sijaan, että Jimi saisi vain vapaapäiviä kuten viihdeurallaan, hän päättää, että hänen majatalonsa on avoinna vain pyhäpäivinä ja jokainen loma tuo mukanaan näyttävän, teemaisen lattiashow ’ n. Jim palkkaa kukkakauppatyttö Linda Masonin (Marjorie Reynolds) otsikoihin, ja rakastuttuaan häneen hän yrittää estää Tediä viekö hän mukanaan vielä yhden tytön saadakseen vakaan tanssiparin.
Jimin ja Lindan romanssi jää elokuvassa toissijaiseksi, kun oikea pari paljastuu Crosbyksi ja Astaireksi. Laulu-ja tanssitaitojensa lisäksi kaksikolla on kiistaton komediallinen lahjakkuus. Vaikka Astaire näyttelee lurjusta, joka jatkaa rakkauden varastamista parhaalta ystävältään Jimiltä, on mahdotonta vihata mitään hänen esittämäänsä hahmoa. Kaksi vaivattomasti vuorovaikutuksessa toistensa kanssa täydellinen comedic ja ammatillinen kalvot.
Astairen kohokohta tapahtuu itsenäisyyspäivän keikan iltana. Lindan jouduttua ”sivuraiteille” ja jäätyä ilman tanssiparia, Ted improvisoi steppiesityksen käyttäen apunaan sähikäisiä ja räjähteitä. Tuloksena on nopeatempoinen, rytmisesti täydellinen tanssi, joka kumpuaa Astairen neroudesta ja vei 38 otosta perfectiin.
elokuvan musiikillinen huippuhetki koittaa oikeastaan jo ensimmäisellä puoliskolla. Juuri ennen uuttavuotta Jim ja Linda istuvat pianon ääressä rätisevän tulen lämmittäminä pimeässä, kun Jim päättää laulaa uuden joululaulun, jota hän on ollut kirjoittamassa. Crosbyn soinnikkaalla äänellä soiva laulu ei ole mikään muu kuin Berlinin ”White Christmas” -laulu, josta on tullut yksi kaikkien aikojen myydyimmistä singleistä ja joka tarjosi erityistä lohtua univormupukuisille miehille ja naisille toisen maailmansodan aikana.
edes klassikkoelokuvaan kaiken musiikin säveltänyt Berlin ei odottanut kappaleen saavuttavan sen tuomaa suosiota. Hän uskoi, että elokuvan suosituin kappale olisi ”Be Careful, It’ s My Heart.”Vaikka kyseinen kappale myi suuren määrän levyjä, sota-ajan ympäristö nosti ”White Christmasin” huimasti maineeseensa.
tämä pätkä triviaa ja muuta löytyy vasta remasteroidulta” Holiday Inn ” – DVD: ltä. Ken Barnes, elokuvahistorioitsija ja Crosbyn ja Astairen ystävä, tarjoaa selostuksen, joka on yhdistetty lahjakkaan kaksikon arkistokommentteihin. Barnes selittää mustanaaman numeron ja siihen liittyvän kohun perusteellisesti ja paljastaa, että näyttääkseen uskottavasti juopuneelta yhdessä tanssikohtauksessa, Astaire itse asiassa humaltui. Päihtyneenäkään hän ei kuitenkaan koskaan jätä lyöntejä väliin.
muita erikoisuuksia DVD: llä on muun muassa featurette, ”a Couple of Song and Dance Men”, joka sisältää Astairen tyttären ja Barnesin välisen keskustelun sekä pätkiä Astairen ja Crosbyn elokuvista. Mukana on myös kulissien takainen katsaus elokuvan laulu-ja tanssinumeroihin.
”Holiday Innistä” voi nauttia ympäri vuoden, mutta laulun ”White Christmas” vuoksi se on erityisen koskettava talvilomasesongin aikaan. Crosby ja Astaire yhdistyivät valkokankaalle vain kerran vuoden 1946 elokuvassa ”Blue Skies”, mutta tämä alustava parivaljakko on ikimuistoisin. Crosby laulaa sielusta ja Astaire tanssii kuin unelma. Erillään he ovat Hollywood-legendoja, mutta yhdessä he ovat ikonisia.