21. toukokuuta 1981 BOB MARLEY laskettiin haudan lepoon Nine Milen kylässä. Hänen arkussaan oli hänen punainen Gibson Les Paul-kitaransa, jalkapallo, Psalmissa 23 avattu Raamattu ja Rita Marleyn sinne asettama ganjan varsi.
hautajaisia edeltävänä päivänä arkku asetettiin valoparaatiin, jolloin yleisö, arviolta 100 000 ihmistä, saattoi viilata ohi ja nähdä Gongin viimeisen vilkaisun. Marleyn pitkät lukot oli vaihdettu peruukkiin, sillä hänen omat hiuksensa olivat kadonneet syöpähoitojen yhteydessä New Yorkissa, Miamissa, Meksikossa ja lopulta tohtori Josef Isselsin baijerilaisella klinikalla neljä vuotta aiemmin tapahtuneen pahanlaatuisen melanooman diagnoosin jälkeen.
rastafarit kertoivat surevalle kansalle, ettei ole syytä surra, koska kuolema ei merkitse mitään. Bob ei ollut lähtenyt minnekään – hän oli yhä keskuudessamme.
hautajaispäivä alkoi tunnin mittaisella jumalanpalveluksella perheelle ja läheisille ystäville Etiopian ortodoksisessa Pyhän Kolminaisuuden kirkossa, jota johti hänen ylhäisyytensä Abuna Yesehaq, läntisen pallonpuoliskon kirkon arkkipiispa, joka oli kastanut Marleyn New Yorkissa edellisen vuoden marraskuussa, juuri tämän viimeisimpien Voittokonserttien jälkeen Madison Square Gardenissa. Bobin kastenimi oli Berhane Selassie-Kolminaisuuden valo.
jumalanpalveluksen huipennuksessa hänen arkkunsa vietiin Kansallisareenalle, jonne kokoontui 6 000 hengen seurakunta toimittajineen ympäri maailmaa. Sisäänkäynnin yläpuolella olevassa valtavassa banderollissa julistettiin kunnioitetun Robert Nesta Marleyn, OM: n, hautajaismenot. Ansiomerkki oli myönnetty hänelle muutama viikko ennen hänen kuolemaansa.
Jamaikan Puolustusvoimien Valkotakkiset vartijat kantoivat arkun saliin. Bobin musiikki soi sisällä ja ulkona kadulla ilman kutsuja saapuneiden ihmisten suurelle joukolle. Niille, jotka eivät päässeet sisään, seremonia välitettiin kovaäänisten välityksellä.
Bobin arkku lepäsi leveän näyttämön keskellä olevalla trestlepöydällä, ja sen päällä oli kaksi lippua, Jamaikan vihreä, kulta ja musta sekä Etiopian punainen, vihreä ja kulta. Parvekkeet olivat avoinna yleisölle ja täyttyivät nopeasti, mutta lattialla tuolirivit oli merkitty kylteillä: Perhe, hallitus, Lehdistö, kaksitoista Israelin heimoa, muusikot.
heidän tilalleen tulivat Bobin Äiti Cedella, Rita ja jotkut hänen lapsistaan, kuten pojat Ziggy, Steve ja Robert Junior, Julian sekä tyttäret Cedella ja Stephanie. Etiopian kirkon muodollinen kaarti asettui arkun ympärille, ja näyttämön keskiosa täyttyi pian kirkon vanhimmista, kirjavissa ja eloisissa kaavuissa.
hieman sovitun tunnin jälkeen kello 11 jumalanpalvelus alkoi Anglikaanisella hymnillä ”O God, our Help in Ages Past”. Kenraalikuvernööri Glasspole luki ensimmäisen oppitunnin, joka on otettu 1.: Viimeinen vihollinen, joka tuhotaan, on kuolema. Seurakunta veisasi toisen virren: sitten veisaa sieluni, Vapahtajani Jumala, sinulle / kuinka suuri olet, kuinka suuri olet. Entinen pääministeri Michael Manley luki 1. Tessalonikalaiskirjeestä: sen tähden, veljet, uskonne lohdutti meitä teidän takianne kaikissa ahdistuksissamme ja ahdistuksissamme/ sillä nyt me elämme, jos te pysytte lujina Herrassa.
sitten oli rastojen iloksi parvekkeella Rastas Allan ”Skill” Colen vuoro, Jamaikan paras jalkapalloilija ja yksi Marleyn lähimmistä ystävistä. Colella oli yllään Israelin kahdentoista heimon vaatteet, joiden kanssa Bob oli ollut pitkään tekemisissä. Hänen oli määrä lukea Psalmi 68, jonka alaotsikko on: päämuusikolle Daavidin Psalmi eli laulu.
sen sijaan hän toimitti rastafarien sydämille erityisen rakkaita kohtia Korinttilaisista ja Jesajasta. Lavalla olleiden kirkon arvohenkilöiden keskuudessa vallitsevaan tyrmistykseen vastattiin seurakunnan iloisen hyväksymyksen äänillä.
ärsyyntynyt arkkipiispa toipui malttinsa ajoissa lukemaan Autuaita ovat hengeltään köyhät; sillä heidän on taivaan valtakunta-ja johtamaan Isä meidän-rukousta ennen kuin pääministeri Edward Seaga piti muistopuheen, joka jäi mieleen vain sen loppuhuipennuksesta: levätköön hänen sielunsa Jah Rastafarin sylissä.
arkkipiispa nuhteli Skill Colea suorassa puheessaan salin Rastaille. Hän vaati, että miksi kannattaa palauttamista Afrikkaan, kun se tuottaisi heille enemmän hyötyä, jos he työskentelisivät yhdessä paremman elämän puolesta Jamaikalla? He huusivat Jah! Rastafari uhmakkaana puhuessaan.
sitten The Wailers and The I-Threes nousivat lavalle ja esittivät Rastaman Chantin. Cedella Booker sulki palvelun. Kahden muun naisen kanssa hän toimitti Aamen.
tämän jälkeen muusikot laskivat soittimensa alas, kantoivat arkun harteillaan salin läpi ulos ajoradalle, jossa se asetettiin ruumisautoon, 50 kilometrin matkalle paikkaan, josta Marleyn elämä oli alkanut.
saattueen lähtiessä Kingstonista se ohitti talon osoitteessa 56 Hope Road. South Camp Roadilla Alpha Boys-koulun ulkopuolella oppilaat lauloivat No Woman, No Cry, kun kulkue suuntasi kohti Marcus Garvey Drivea ja ulos kaupungista.
saattue saapui iltapäivällä Nine Milelle, jossa Cedella Booker oli 6.helmikuuta 1945 tuonut Bob Marleyn maailmaan. 36 vuotta myöhemmin Bob oli tullut kotiin viimeiselle lepotauolle.
